Hauho

Hauhon VPK:lle on saatu uusi vene

Hauhon VPK:n uusi vene on Kanta-Hämeen paras.

Hauhon vapaapalokunta sai tiistaina 29.5. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta uuden veneen. Vene on tarkoitettu esimerkiksi sairastuneiden henkilöiden pelastamiseen saaresta, öljyvahinkojen torjuntaan ja tulipalojen sammuttamiseen.

– Epäilen, että tehtäväkenttämme laajenee tämän uuden veneen saamisen myötä, kertoo Hauhon VPK:n palokuntapäällikkö Juha Tuominen.
Tuominen uskoo, että juuri Hauho valikoitui uuden veneen saajaksi sen hyvän sijainnin takia ja siitä syystä, että Hauholla on paljon järviä. Myös edellinen vene oli jo reilu 30-vuotta vanha, joten uusi tulokas oli tervetullut Hauhon venerantaan. VPK:n veneellä on oma paikka Hauhon kirkonkylän venelaiturissa. Edellinen vene oli trailerilla kuljetettava paikasta toiseen, mihin verrattuna uusi vene on huomattavasti kätevämpi ja nopeampi. Uusi vene on kokonsa puolesta niin suuri, että se on satamoituna venelaituriin.
– Sen kuljettaminen trailerilla tulee olemaan hyvin poikkeuksellista, kertoo Tuominen

Hauholla on tällä hetkellä Kanta-Hämeen paras vene

Hauhon VPK oli saanut vaikuttaa veneen ominaisuuksiin, ja Tuomisen mukaan virkamiesten kanssa tehty yhteistyö toimi loistavasti.

– Saimme veneeseen oikeastaan kaikki ominaisuudet mitä toivoimmekin. Virkamiehet kuuntelivat hyvin meidän toiveitamme. Tästä löytyy esimerkiksi palopumppu, vesitykki, kaikuluotain kalustoa, kattava valaisin kalusto ja kamera.

Tarvittaessa onnettomuuspaikalta on mahdollista lähettää tilannetta johtavalle henkilölle live-kuvaa tueksi päätöksentekoon. Vene on katamaraani – eli kaksirunkoinen, ja sillä pystyykin rantautumaan vaikeisiinkin paikkoihin. Tästä syystä se soveltuukin monipuoliseen käyttöön. Tällä hetkellä vene onkin Kanta-Hämeen uusin ja tehokkain. Uusi vene on kantava ja vakaa merikelpoinen ”työvene”.
– Veneen sisään mahtuu 12 ihmistä kerralla, ja projektina on, että kolmen kesän aikana mahdollisimman moni VPK:lainen saataisiin opetettua ajamaan venettä, kertoo Hauhon VPK:n varapäällikkö Vesa Rantanen. Häntä on käynyt kouluttamassa Länsi uudenmaan pelastuslaitokselta kouluttaja, ja Rantanen kouluttaa jatkossa muita VPK:laisia veneenkäytön kanssa.
– Kyllä tämä harjoittelu vaatii tunteja. Kerran viikossa harjoittelemme koko porukalla, ja sitten porukka käy vapaa-ajalla enemmänkin harjoittelemassa veneen ohjausta.
Veneen ohjaus vaatii harjoitusta etenkin rantaan saapumisissa, sillä monesti pelastustoiminta ja rantautuminen tehdään vieraaseen rantaan.

Vilkas alkuvuosi VPK:lle

– Tämä alkuvuosi 2018 on ollut meille vilkas, kertoo vapaapalokunnan palokunnanpäällikkö Juha Tuominen.

Vuoden 2017 aikana Hauhon vapaapalokunta teki noin viitisentoista tehtävää vesillä. Hälytykset sisälsivät niin hukkuneiden etsintää, sairaskohtauksen saaneiden pelastamista saarista, kuin muitakin tehtäviä. Hauhon VPK:lla on tällä hetkellä reilu kymmenen jäsentä, ja mukaan toimintaan toivotaan lisää väkeä.
– Teemme parhaamme olemassa olevalla kalustolla niin vesillä kuin maalla, toteaa Tuominen.
– Aina kuitenkin toimintaan otetaan mielellään lisää kiinnostuneita mukaan.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat