Pitäjät Hauho

Hauhotalo hakee korona-avustusta

Hauhotalo. Kuva: Keski-Hämeen kuva-arkisto

Hauhotalo on hakenut Hämeenlinnan kaupungilta rahallista avustusta koronapandemian aiheuttamien taloudellisten menetysten kattamiseksi. Hakemuksessaan Hauhotalon hallituksen edustajat Veikko Tuominen ja Arto Salminen vertaavat omaa tilannettaan Lammin Turvantaloon ja pitävät epäoikeudenmukaisena sitä, että Turvantalo sai viime vuonna kaupungilta Myötätuulen purkuosuudesta palautuksena noin 12 500 euroa, eikä Hauhotalo ole saanut kaupungilta vastaavaa tukea.

Hauhotalon hakemuksessa väitetään, että lehtitietojen perusteella Turvantalolle maksetulla summalla olisi kompensoitu Turvantalon maksamia kiinteistöveroja, mutta kaupunginhallituksen päätöksessä kesäkuulta 2019 todetaan kuitenkin selkeästi, että kiinteistöveron palauttaminen ei ole mahdollista. Purkuosuuden palautus myönnettiin Turvantalolle kertaluontoisena avustuksena.

Keski-Hämeen viime kesäisessä uutisessa Turvantalolle kerta-avustus kaupungilta kerrottiin  Hämeenlinnan kaupungin todenneen, että se ei pysty palauttamaan Turvantalolle kiinteistöveron maksuun käytettyjä varoja. Päätöksessä sanottiin tuolloin myös, että asia on käsitelty perusteellisesti, eikä kiinteistöveron palauttamista tule hakea enää kertaakaan.

Kaupunki on ilmoittanut sekä Hauhotalolle että Turvantalolle, että kaupunki antaa suostumuksensa yhteisöllisten juhlatalojen kiinteistöjen ja niillä olevien rakennusten myymiseen, mikäli yhtiöiden taloustilanne sitä edellyttää. Kaupunki ei tule käyttämään yhtiöjärjestyksen mukaista etuosto-oikeutta, jos yhtiö myydään.

Kirjasto tai päiväkoti Hauhotaloon?

Hallituksen esityslistassa apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo kuitenkin ehdottaa, että kaupunki vuokraa Hauhotalon pysäköintialueen kesä—syyskuun 2020 ajalle muun muassa Hauhonraitilla ja satamassa vierailevien turistien käyttöön yhteensä 3.000 eurolla, edellyttäen että kaupungille ei tule alueen ylläpitovastuuta. Nykyisellään pysäköintialue ei ole vierailijoiden vapaasti käytettävissä.

Hankinta voidaan Isosuon esityksen mukaan tehdä suorahankintana, koska se alittaa kaupungin hankintaohjeen mukaisen suorahankintarajan. Toiminnan vastikkeellisuuden vuoksi ostoa ei myöskään voida katsoa valtiontueksi.

Samaan aikaan kartoitetaan kaupungin toimintojen, muun muassa kirjaston ja päiväkodin käyttötarpeet.

— ­Jos toimintoja voidaan siirtää Hauhotaloon niin, että joistain muista tiloista voidaan kokonaan luopua ja asia katsotaan taloudellisesti järkeväksi, valmistelua voidaan jatkaa, Isosuo sanoo.

Hauhotalon vaihtoehtoisen käyttötarkoituksen tulee Isosuon esityksen mukaan olla tiedossa syyskuun 2020 loppuun mennessä. Mikäli hallitus hyväksyy Isosuon esityksen, asia lähetetään välittömästi toimialojen ja Tilapalvelun selvitettäväksi. Jos käyttötarvetta ei ole, kaupunginhallitus toteaa, että Hauhotalo Oy voi myydä yhtiön kiinteistön ja sillä olevat rakennukset muuhun käyttöön. Kaupunki ei jatkossa avusta yhtiön toimintaa.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski