Pitäjät Hauho

Hirsitalon vanhaa tunnelmaa paraatipaikalla Hauholla

Vanhassa hirsitalossa koko Toivosen perheen lempipaikka on olohuone. Talon mukana tuli ruokasalin iso kaappi ”Longaludi”. Heta loikoilee suvussa pitkään kulkeneella sohvalla. Kuva: Sirpa Suvanto

Toivosten perhe asuu Hauhon keskustassa idyllisellä Vanhalla raitilla, kivenheiton päässä keskustan palveluista. Vieressä sijaitsevasta näköalatornista on upeat näkymät järvelle ja Hauhon kirkonkylälle.

Hirsirunkoinen talo on rakennettu vuonna 1936 ja sitä on peruskorjattu useaan otteeseen ainakin vuosina 1989, 2013 ja 2015. Anna Toivosen äiti Riitta Dunder osti talon vuonna 1989. Anna ja Mikko Toivonen ostivat talon Annan äidiltä vuonna 2013. Talokauppojen jälkeen Dunder etsi itselleen uutta asuntoa, ja kolme sukupolvea asutti taloa muutaman kuukauden, kunnes onni potkaisi ja hän osti viereisen vähän pienemmän omakotitalon itselleen. Näin mummo jäi mukavasti naapuriin.

Iso talo henkii vanhan ajan tunnelmaa tehdyistä remonteista huolimatta. Hirsirunkoisessa talossa on alkuperäinen leivinuuni ruokasalissa ja kaakelitakka olohuoneessa. Perheen isäntä huolehtii talon lämmityksestä ja alakerta lämpiääkin pääasiassa leivinuunilla ja takalla, joita lämmitetään talvikaudella kovilla pakkasilla joka päivä ja muulloin joka toinen päivä. Leivinuunin lämmin pankko on Hetan lempipaikka. Lisälämmityksenä toimii ilmalämpöpumppu.

– Sähköpatterit ovat jokaisessa huoneessa varalla, mutta ei niitä ole tullut käytettyä. Tyttöjen huoneessa ylhäällä on toki patteri päällä, mutta alakerta lämpiää lähes kokonaan puilla. Leivinuunissa myös valmistuvat helposti joka päivä ruuat aina pataruuista pizzaan sekä muut herkut. Mikko hoitaa pääasiassa ruuanlaiton ja minä tykkään leipoa paljon, Anna kertoo.

Sulassa sovussa uutta ja vanhaa

Eteistiloissa, keittiössä ja ruokasalissa on vanhat puiset lankkulattiat, jotka ovat erinomaisessa kunnossa. Lankkulattioilla on värikkäitä mattoja, joita Anna ostaa pääasiassa kirpputoreilta.

Ruokasaliin Anna löysi vanhantyylistä tapettia, joka sopii vanhojen huonekalujen tyyliin.

– Talon mukana tuli jo äidilleni ruokasalin iso kaappi ”Longaludi”, joka sai nimensä pitkästä Ludde-herrasta, joka kuuleman mukaan tykkäsi nojailla siihen. Alun perin kaappi on Mustialan kartanosta. Ruokasalin sohva on perintökalleus, joka on kulkenut suvussa aina isoisoäitini isältä saakka meille, Anna kertoo.

Anna rakastaa vanhoja esineitä ja kirpputoreja ja se näkyy myös talon sisustuksessa.

– Tavaroita on tosiaan sieltä ja täältä, uutta, perintönä ja kirppareilta. Keittiön värikäs matto on esimerkiksi kirpparilöytö. Maton väreissä on kaikkea, mitä meilläkin on. Vanhan ihanan punaisen jakkaran löysin, kun kävelin kotitiellä Vanhallaraitilla ja tien sivussa oli tavaraa ja kyltti Saa ottaa. Jos jokin esine on mielestäni kaunis, sen on pakko sopia meille, Anna naurahtaa.

Isolle, noin viidentoista neliön kuistille, mahtuvat ulkovaatteet ja vanha puusohva, joka on myös perintökaluste Annan isän vanhemmilta. Kuistilla on myös vanhan ajan ruokakomero, joka toimii pääasiassa varastotilana. Kuistin kautta pääsee tilavaan yläkertaan, jossa on kaksi makuuhuonetta ja paljon säilytystilaa. Perheen lapset Heta ja Vilja nukkuvat yläkerrassa omassa huoneessaan. Yläkerrassa on myös kodinhoitohuone ja tytöille oma wc.

Puutarhassa on paljon vanhoja ja myös uudempia omenapuita, paljon erilaisia marjapensaita, hyötykasveja ja kirsikkapuu. Tontin reunassa on vanha pihasauna vuodelta 1932. Se on perheen ahkerassa käytössä varsinkin kesäisin. Saunan vieressä on myös palju, jota käytetään enemmän juhlissa.

Koko perheen lempipaikka talossa, eli se niin sanotun punaisen maton paikka, on olohuone.

– Olohuone on kuitenkin se huone, missä eniten vietetään perheenä aikaa ja missä suurin osa lasten leluistakin on, Anna kertoo.

Lisäksi Annan lempipaikka on talossa on keittiö.

– Siellä on ihanan värikästä ja kodikasta. Juhlissakin porukkaa tuntuu alussa kerääntyvän aina keittiöön istumaan ja hengailemaan. On se jotenkin se talon sydän, Anna tuumii.

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski