Pitäjät Lammi

Katriina Virtanen Voglian toimitusjohtajaksi

Katriina Virtanen aloittaa Voglian toimitusjohtajana 1.9.2019.

Hämeen kauppakamarin tuoreessa tiedotteessa julkaistiin tieto Voglian uudesta toimitusjohtajasta. Voglia siirtyy kolmannen sukupolven aikaan, kun 28-vuotias Katriina Virtanen aloittaa perheyhtiön toimitusjohtajana 1.9.2019. Perheyhtiö Voglian historia ulottuu perustamisvuoteen 1983, jolloin yritys toi ensimmäisen kokoelmansa Pohjoismaiden markkinoille. Perustaja Pertti Virtanen johti yritystä vuoteen 1994 saakka, jonka jälkeen vetovastuu siirtyi hänen pojalleen Markku Virtaselle. Katriina Virtanen on tähän saakka toiminut yrityksen myynti- ja markkinointipäällikkönä.

– Muotialalla on parhaillaan menossa historian suurin muutos. Vaatteiden alkuperä, materiaalit ja niiden ilmastovaikutus kiinnostavat kuluttajaa. Vaate voidaan nyt hankkia myös palveluna ja jokainen hankintapäätös viestii myös kantajansa arvoista, kertoo Katriina Virtanen.

Virtanen lähtee  johtamaan Vogliaa uuden strategian mukaisesti ja tavoitteena on kansainvälinen menestys.

– Olemme rakentaneet viime syksystä lähtien Voglian uutta strategiaa, jonka tavoitteena on kirkastaa yhtiön kilpailuetua. Valikoimamme uudistuu ja panostamme vahvasti verkkokauppaan. Tavoitteena on rakentaa Vogliasta kansainvälisesti menestyvä brändi, Katriina Virtanen korostaa.

Hänen mukaansa uusi Voglia pyrkii näkymään kuluttajalle tulevaisuudessa kokonaisvaltaisena lifestyle-brändinä, jolla on merkittävä rooli kuluttajan arjessa.

– Voglian tarina sekä arvot ovat vahva pohja, jolle on hyvät edellytykset rakentaa kansainvälinen menestystarina. On hienoa olla mukana rakentamassa tätä tarinaa, toteaa Virtanen.

Kolme sukupolvea ja neljä vuosikymmentä

Perheyhtiö Voglian historia ulottuu perustamisvuoteen 1983, jolloin yritys toi ensimmäisen kokoelmansa Pohjoismaiden markkinoille.  Vuonna 1986 yritys muutti Lammille entisen Lehtineule Oy:n tiloihin. Perustaja Pertti Virtanen johti Vogliaa vuoteen 1994 saakka, jonka jälkeen vetovastuu siirtyi hänen pojalleen Markku Virtaselle. Katriina Virtanen on tähän saakka toiminut yrityksen myynti- ja markkinointipäällikkönä. Myös hänen sisaruksensa työskentelevät yrityksessä.

Voglia on myös vahvistanut hallitustaan kahdella ulkopuolisella ammattiosaajalla kutsumalla puheenjohtajakseen Marina Vahtolan. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa toimitusjohtajana Suomen ja Viron Bauhausissa sekä Oral Hammaslääkäreissä. Marina Vahtolalla on laaja osaaminen vähittäiskaupan yrityksistä ja hallitustyöskentelystä.

Hallituksen uudeksi jäseneksi on valittu myös Jaakko Salminen. Hänen taustansa on Grannenfelt Finance Oy:ssä, jossa hän toimii partnerina ja rahoituksen neuvonantajana. Salminen on toiminut myös Suomen Businessenkeliverkosto FIBANin puheenjohtajana.

– Voglia on suomalainen perheyhtiö, joka on alusta asti kulkenut omaa tietään laatua vaalien. Yhtiö on nyt uuden kehitysvaiheen edessä. Voglian uusien hallitusjäsenten kokemus mahdollistaa yhtiön kunnianhimoisen kansainvälistymiseen perustuvan kasvustrategian menestyksellisen toteuttamisen, toteaa Voglian toimitusjohtaja ja pääomistaja Markku Virtanen yhtiön uudistamisesta.

Voglialle on myönnetty muotialan Kultainen Vaatepuu -palkinto vuonna 2005. Yrityksellä on toistakymmentä myymälää eri puolilla Suomea. Tuotteet suunnitellaan kaikki Suomessa ja suurin osa valmistuksesta tapahtuu Virossa.

Lähteet: Hämeen kauppakamari, Voglia Oy

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP