Pitäjät Hauho

Kesällä ei Hauholla järjestetä yrittäjien kesätoreja

Asko Ylöstalo. Kuva: Jouni Lehtonen

Kesätapahtumien peruuntumisten ketju sai jälleen yhden lenkin, kun Hauholta kantautui tieto Hauhon kesätorien peruuntumisesta. Hauhon Yrittäjien järjestämän torikesän piti startata Niskavuoren markkinoilla lauantaina 27. kesäkuuta.

Hauhon Yrittäjien puheenjohtaja Asko Ylöstalo kertoo yhdistyksen hallituksen seuranneen koronapandemian aiheuttamien kokoontumisrajoitusten määräämistä kevään aikana. Viimeisin, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien kielto heinäkuun loppuun saakka ratkaisi pelin.

– Hetken mietimme toritapahtumien siirtoa elokuulle, mutta on melko epätodennäköistä, että silloinkaan päästäisiin isompia yleisötapahtumia järjestämään. Joten päätimme perua ne tämän kesän osalta kokonaan, Asko Ylöstalo huokaa.

Hauhon Yrittäjien kesätorit ovat kuuluneet hauholaisten ja seudun vapaa-ajanasukkaiden kesäohjelmaan jo vuodesta 1980 lähtien. Niskavuoren markkinoita on järjestetty vuodesta 1994. Kesätorista on muodostunut näyteikkuna hauholaisten palveluiden pariin sekä monelle pientuottajalle ja toimijalle tärkeä tuotteidensa myyntikanava.

Hauhon Yrittäjien puheenjohtajaa tehty historiallinen ratkaisu olla järjestämättä toreja sekä huojentaa että harmittaa.

– Tietysti tilanne harmittaa niin myyjien kuin kävijöidenkin puolesta, mutta on vastuullista noudattaa koronan vuoksi annettuja viranomaismääräyksiä. Hauhon kesätorit ovat hieno tapahtumasarja, mutta torilauantaiden järjestäminen työllistää paljon, ja järjestäjällä on iso vastuu, etenkin tällaisena poikkeusaikana, hän sanoo.

Hauhon kesätori. Kuva: Jouni Lehtonen

Puukoulun piha-alueella on järjestetty Hauhon Yrittäjien kesätoreja vuodesta 1980 alkaen. Hauhon kesätorille kokoonnutaan kauempaakin viettämään aikaa, tapaamaan tuttuja ja ostamaan paikallisia tuotteita. Koronapandemian vuoksi kesän 2020 toritapahtumat Hauholla on peruttu.

Hauholla on vitsailtu Hämeenlinnan toriparkkikysymykseen, että Hauholle tarvittaisiin oma kesätoriparkki, sillä kesälauantaisin ei Hauhon kirkolta ole tahtonut vapaata parkkiruutua autolleen löytää.

Ylöstaloa mietityttää, miten käy kesälauantaiden ihmispaljoudelle, kun Hauhon kirkolla ei ole perinteistä kesätoria. Hauholaisten yritysten kannalta on toivottavaa, että hauholaisia palveluja käytetään poikkeusoloissa entistäkin enemmän. Hän muistuttaa, että mökkiläiset ja muut kesänviettäjät ovat tänäkin kesänä erittäin tervetulleita Hauholle.

– Uskon, että kauppa käy kylällä edelleen vilkkaana, ovathan täällä meidän yrittäjämme kauppoineen ja liikkeineen palvelemassa entiseen malliin koronarajoitusten sallimissa puitteissa. Toivon, ettei tämä vaikuta palveluiden käyttöä vähentävästi. Kun kaikki toimimme vastuullisesti ja koronaohjeistusta noudattaen, niin saamme hyvän kesän Hauholle, Ylöstalo muistuttaa.

Yrittäjien toimeliaat kesätoritalkoolaiset saavat vetää lonkkaa tämän kesän, mutta puheenjohtaja lupaa, että kesällä 2021 on kauhea rytinä päällä myös kesätorilla.

– Kun tämä kesä kasvattaa nälkää ja kaipuuta torille, niin veikkaan, että ensi kesänä siellä on kaksin verroin porukkaa, niin myyjiä kuin ostajiakin.

Normaalisti kesätorikauden avaavilla Niskavuoren markkinoilla on ollut yli sata myyjää ja tuhansia kävijöitä. Nähtäväksi jää, miten kesätorien olennainen osa, sosiaalinen kanssakäyminen ja kuulumisten vaihto ostosten lomassa, hoidetaan tulevana kesänä.

Lue myös: Pellavamarkkinoita ei järjestetä

 

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski