Lammi

Kuuma kesä oli kasveille katastrofaalinen

Kesä piti Anniina Rikalan kiireisenä Porkkalan Puutarhan ja Puiston teemakierroksia vetäessä. Rikala tuntee viiden hehtaarin kokoisen puiston kuin omat taskunsa, sillä hän on itse kasvattanut suurimman osan kasveista. Kuva: Siina Nurminen

Pitkät perinteet omaavaa Porkkalan kartanoa ympäröi 1800-luvulta periytyvä puisto, joka on neljän hehtaarin kokoinen alue. Puistoon mahtuu tuhansia lajikkeita erilaisia istutuksia. Puistossa järjestetään kesällä erilaisia teemakierroksia, joista historiakierrokset ovat ehdottomasti suosituimpia. Kierroksilla on käynyt ryhmiä jopa Virosta saakka. Suurimman osan kasveista on kasvattanut Anniina Rikala, joka on neljännessä sukupolvessa Porkkalan kartanon asukas. Alalla hän on ollut yli 20 vuotta, ja 50 eri kasvialueen lajitkin muistuvat helposti ulkoa. Kasvit on jaoteltu eri alueisiin esimerkiksi kukinnan värien mukaan. Tämän kesän kuumuus on Rikalan mukaan hieman haitannut Puutarhan ja Puiston toimintaa, vaikka aamupäivisin kesällä väkeä on riittänytkin.

– Lempeästi sanottuna tämä kesä on ollut katastrofaalinen. Kuumuus koskettaa ihmisten lisäksi myös kasveja, ei mikään puutarhatalous tai maatalous kestä tällaistä kuivuutta pitkään, Rikala harmittelee.
– Jos vettä ei nyt tule, niin en osaa sanoa syksynkään kierroksista. Kuumuus vaikuttaa erityisesti ikäihmisiin, he eivät jaksa tulla näille kierroksille, jos keli on liian lämmin, kierrosten pitäjä toteaa.
1804 valmistuneen Porkkalan kartanon uuden päärakennuksen edessä saapujia tervehtivät paikan tunnuskasvit: harvinaiset, lähes 100-vuotiaat jättiagaavet. Jättiagaavet ovat Meksikosta kotoisin olevia Väli-Amerikan ympäri vuoden yhteyttäviä mehikasveja. Porkkalan kartanoon agaavet ovat mahdollisesti päätyneet puistoon 1920-luvulla 1898 kartanon ostaneen August Laurellin Saksan matkoilta. Porkkalan puiston agaavet ovat saaneet historiallisen puutarhan tunnuskasvin arvon kesäkuussa 2015, jonka myönsi Luonnonvarakeskus.

Perennakierrokselta ideoita oman puutarhan hoitoon

Porkkalan puiston perennakierrokset starttasivat 10.8. vain kahden osallistujan voimin.

– Kierrokset pidetään, vaikka osallistujia olisi vain yksi, Rikala lupaa.
Perennakierros käsittää vain osan laajasta puiston kasvialueesta, ja halutessaan kävijät saivat vinkkejä omaan puutarhan hoitoonsa. Lammilta heinäkuussa mökin ostanut Sirkku Hallenberg oli nähnyt Keski-Hämeessä ilmoituksen perennakierroksista, ja oli kiinnostunut lähtemään hakemaan lisää innostusta omaan puutarhanhoitoonsa. Hallenbergin mies Ilkka Hallenberg ei kasveista innostunut, vaan hän viihtyi puiston kahvilassa kierroksen ajan. Kahvilarakennus, jossa tarjoillaan itse tehtyjä leivonnaisia, on ennen toiminut luostarina, sekä kartanon isäntäperheen saunana.
Järvenpäästä kotoisin oleva Sirkku Hallenberg kertoo puiston kierrokselle saapumisen syyksi yksinkertaisesti sen, että kauneus kiinnostaa.
– Olen hieman laiska oman puutarhan hoidossa, mutta täältä sain hirveästi vinkkejä ja uutta innostusta uuden mökkimme pihan hoitoon, tuore Lammin kesäasukas kertoo.
– Rakastan kiviä. Niitä mökkitontiltammekin löytyy riittämiin. Perennakierroksen jälkeen aloin miettiä kukkaistutuksia kivien väliin! Hallenberg intoilee.

Kasvien pitäisi olla jokaisen ihmisen ilo

Kasvien hoitoa pidetään puutarhuri Rikalan mielestä usein liian haastavana.

– Välillä ihminen tekee kasvien hoitamisesta liian hankalaa. Ei ne tarvitse mitään erityishuolenpitoa, eihän luonnossakaan kasveja revitä juurineen maasta irti joka syksy. Kasvien pitäisi voida olla jokaisen ihmisen ilo ja into, kaikkien pitäisi saada nauttia niistä ilman mitään suurempaa kynnystä, Rikala toteaa.
Tänä vuonna uutuutena puistossa oli myös omatoimiaika, jolloin asiakkaat saivat aukioloaikoina itse kierrellä puutarhassa myymälästä ostetun kartan avulla .
– Kelit vaikuttavat niin paljon näiden kierrosten kävijämäärään, että päätettiin kokeilla tällaista omatoimipuistoa. Kesällä on myös niin paljon tapahtumia, että omatoimipuisto on helpompi, kun saa valita milloin tänne tulee, Rikala toteaa.
Porkkalan kartano on avoinna vielä 23.9. asti.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat