Lammi

Porraskoskella perinteistä kesäjuhlatunnelmaa

Perinteisessä kesäjuhlatunnelmassa nautittiin musiikista ja puffetin antimista, tavattiin tuttuja ja pelattiin pihapelejä. Kuva: Maria Ilonen

Soitto soi ja ihmiset seurustelivat hyväntuulisina, kun Porraskosken Pärskeitä vietettiin 7.7. lauantaina Porraskosken vanhan koulun pihassa. Koulu on Porraskoskelta loppunut jo vuonna 1969, mutta kerran kesässä koulun pihamaa herää eloon kesätapahtumassa. Ritva Ojanperä-Peurala ja Terhi Riihilahti Porraskosken–Järventaustan kyläseura ry:stä kertovat, että tapahtuma on järjestetty 2000-luvun alusta saakka. Tapahtuman ytimenä ovat seurustelu, musiikki ja iso buffetti lettuineen, kahveineen ja makkaroineen, siis tunnelmallinen kesäjuhla. Lisäksi pihamaalla on arvan- sekä erilaisten tuotteiden myyntiä ja vanhan ajan pihapelejä.

– Vuosittain täällä käy vieraskirjan perusteella 150–200 ihmistä, arpoja menee hyvin kaupaksi ja pääpalkintona on teatterimatka, jonka kyläyhdistys tekee vuosittain aina eri kesäteatteriin. Tänä vuonna mennään Pyynikille, Ojanperä-Peurala ja Riihilahti kertovat.
Juhla on järjestetty alusta alkaen samalla formaatilla. Ohjelma on hyvin vapaamuotoista, ja tapahtuma-aika on riittävän lyhyt, jotta lapsetkin viihtyvät sen ajan paikalla.
– Tapahtuma järjestetään aina heinäkuun toisena lauantaina, ja sää on suosinut aina, Terhi Riihilahti hymyilee auringon paisteessa.

Muistoja esiliinoista ja raappahousuista

Kesäjuhla on kyläyhdistyksen vuoden suurin ponnistus ja yhdistyksen väki on tiiviisti kiinni järjestelyissä, kaikilla on omat vakiohommansa. Lisää väkeä kyläyhdistyksen toimintaan vain kaivattaisiin.

Vanhan koulun piha kunnostetaan ja nurmikko ajetaan juhlaa varten. Muulloin paikalla ei ole toimintaa, ja vanha koulurakennus on jo huonossa kunnossa. Tänä vuonna muun ohjelman ohella entisessä juhlasalissa oli Marja-Liisa Lehtimäen kokoama vanhanajan vaatehuolto- ja esiliinanäyttely, jossa pääsi tutustumaan, millaisiin vaatteisiin ennen on pukeuduttu ja miten niitä on pesty muun muassa pyykkilaudalla. Näyttelyyn tutustuivat myös tapahtumassa useasti vierailleet kesäasukkaat Tarja Pylväläinen ja Riitta Komppula. Porvoossa ja Lahdessa vakituisesti asuvissa hyvissä mökkinaapureissa vanhan ajan vaatteet ja vaatteidenhuolto herättivät muistoja.
– Kyllä tämä muistoja herättää, paljon lapsuuden muistoja. Isä heitti juhannuksena raappahousut pois ja alkoi viettää kesää. Äiti, joka olisi täyttänyt kahden vuoden päästä sata vuotta, käytti esiliinaa, Tarja Pylväläinen muistelee.
Aikanaan esiliinoja käytettiin paljon, Riitta Komppula muistelee, että koulussakin niitä käytettiin.
– Kyllä elämä on ollut aikanaan aika työlästä, mietti Tarja Pylväläinen vanhan ajan vaatehuollosta.
– Huusholli pitää toki nytkin hoitaa, mutta asiat hoituvat paljon nopeammin.

Nostalgisissa tunnelmissa

Pauli Riihilahti kertoi vanhoista Porraskoskella toimineista yhdistyksistä, kuten urheiluseura Porraskosken Ponnistuksesta ja seitsemäntoistavuotiaasta kyläseurasta.

– Hiihto oli täällä päälaji, kun kouluun hiihdettiin 12 kilometrin matkoja. Raimo Eerola oli kylän hiihtomestari, Riihilahti muisteli.
Riihilahti kertoi urheiluseuran myös järjestäneen suosittuja keskiviikkotansseja.
Alkuperäinen kyläläinen, nykyään Hämeenlinnassa asuva, Riihilahti tapaa kertoa kylän historiasta ja on ilahtunut, kun ihmiset tapaavat pitkien aikojen päästä.
– Tämä on tämmöinen vanhan ajan tapahtuma ja on ilahduttavaa, kun ihmiset tapaavat täällä toisensa jopa 40–50:n vuoden päästä edellisestä kohtaamisestaan.
Musiikkia tilaisuuteen loihtinut Pappagrafia-orkesteri on tehnyt jopa levyn nimeltä Porraskoski 2018. Hannu Tuovinen kertoo, että levy on tehty nimenomaan kyseistä juhlaa varten kysynnän vuoksi ja on myynnissä ainoastaan Porraskosken Pärskeissä.
– Levy sisältää nostalgisia kappaleita kesäillan viettoon, musiikkia, jota ei enää juuri kuule, koko ikänsä musiikkia tehnyt Tuovinen kuvaa levyn sisältöä.
Orkesteri soittaakin sellaisia kappaleita kuin Kotkanpoikii ilman siipii, Miljoona miljoona ruusua ja Jätkän humppa – ja nostalginen tunnelma koivujen katveessa on taattu.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat