Lammi

Rantavesi on turvallinen ympäristö ihmiselle

Rantakasvusto kuhisee silti pientä elämää

Iilimatoa inhottavampaa otusta ei suomalaisista rantavesistä juurikaan löydy. Myrkyllisiä otuksiakaan ei tarvitse pelätä, mutta ihan tavallisesta rannasta löytyy lukuisa joukko ötököitä.

Lammin kirjaston puuhaviikolla joukko lapsia pääsi tutustumaan rantavesien ihmeisiin Untulanrannassa biologian opettaja Timo Lukkarin johdolla.
Iilimatojen ohella kivien alta ja rantakasvuston joukosta paljastui sukeltajia, sen toukka isomalluainen ja vesiskorpioni.
– Mikään näistä ei ole erityisen harvinainen, mutta vesiskorpioni ja sukeltaja olivat hyviä löytöjä, samoin isomalluainen. Iilimato ei ole vaarallinen, vaikka se ei kovin miellyttävältä otukselta näytäkään. Untulan kaltaisessa rannassa nämä ovat aika tavalla tyyppilajeja. Sinilevää tai järvisyyhyä ei näillä menetelmillä saa esiin, sanoo Lukkari
Otukset piileksivät mielellään rantakavustossa tai esimerkiksi kivien alla. Kiviä kääntelemällä voi rannoilta löytää mielenkiintoisia otuksia.

Lentävät hyönteiset taantuneet

Vaikka alkukesä oli erityisen lämmin, ei lentäviä hyönteisiä kuten perhosia, kimalaisia ja ampiaisia ole lennellyt poikkeuksellisen suuria määriä.

– Yleisesti ottaen lentävien hyönteisten määrät tuntuvat vähentyneen. Hyttysiä on ollut tänä kesänä riittävästi. Hyönteisten tantumiseen saattaa osasyynä olla ilmastonmuutos.
Taantuminen koskee myös esimerkiksi vesilintuja.
– Lajien määrä tuntuu Lammilla vähentyneen esimerkiksi parinkymmenen vuoden takaisista ajoista. Esimerkiksi mustakurkku-uikkua ei Untulan rannnoilla muuttoaikoina ole näkynyt kuin satunnaisesti. Parikymmentä vuotta sitten laji oli aika tavallinen ja jokavuotinen muuttolintu.

Peruslajit tunnetaan

Lukkari pitää lasten luonnontuntemusta aika hyvänä etenkin maaseudulla.

– Moni lapsi oppii peruslajit esimerkiksi sen kautta, että joku perheessä metsästää. Peruslajien tuntemus on edelleen yksi tavoite opetussuunnitelmassa, mutta nykyisin panostetaan paljon myös monimuotoiseen ympäristöön ja sen tuntemukseen sekä erilaisten syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämiseen. Pohjanmaan jokien nimistöä ei tarvitse osata, mutta esimerkiksi nisäkkäät ja puulajit tulisi tuntea ja erottaa kuusi männystä, naurahtaa Lukkari.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat