Lammi

Vapapäivänä nostettiin kalaa eniten Evolla

Aaron Jusslin sai päivän suuriimman saaliin. Kuva: Jussi Karvonen

Tuusulalainen Aaron Jusslin muistaa kentes loppuelämänsä Evon Niemisjärven.

Aaronin väsytystaktiikka puri parikiloiseen kirjoloheen

– Se pisti hanttiin tosi kovaa ja varmaan väsytin sitä puoli tuntia. En antanut yhtään periksi, selvittää iloinen kalastaja elämänsä suurimman kalan äärellä.
Itse asiassa 2,070 gramman kirjolohi oli koko Evon Vapapäivän suurin saalis. Vapapäivässä, joka oli kaikille alaikäisille tarkoitettu ilmainen kalastustapahtuma Metsähallituksen lohikalakohteilla.
Huoltojokkojen mukaan pientä epätoivoakin oli ilmassa. Kalaa oli uisteltu jo toista tuntia, eikä Aaronin vieheessä tärpännyt, vaikka muilla tuntui kalaa nousevan koko ajan.
Mutta sitten nappasi ja aloin väsyttää, kertaa Aaron. Aaronin kaveri järvenpääläinen Konsta Salminen sai kiloisen kirjolohen.
– Käymme täällä kerran vuodessa perheen kanssa. En ole kai koskaan saanut näin isoa kalaa, Konsta kertoo.
Evolla Vapapäivän osallistui 186 kalastajaa, jotka nostivat Niemisjärvistä runsaat 80 kiloa kalaa.
Kirjolohia keskikooltaan noin kilon painoisia istutettiin keskiviikkona, minkä jälkeen oli kaksi rauhoituspäivää.
– Rauhoituspäivät ovat tarpeen, koska tieto istutuksista tuntuu leviävän nopeasti. Seuraavana aamuna rannat olisivat olleet täynnä kalastajia ja lasten saalis jäänyt varmaan pienemmäksi, sanoo Evolla Vapapäivästä vastannut Pekka Kinnunen Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestöstä.
Eniten saalista tuli Ylimmäiseltä Niemisjärveltä.
Lohikala alkaa pyrkiä luontaiesti vastavirtaan. Osa istukkaista oli ehtinyt jo yön aikana vaeltaa järveltä toiselle. Lohikalat ovat loppujen lopuksi aika nopeita uimareita.
– Muistelisin, että aikanaan Hangon ja Turun väliselle rannikkoalueelle istutettiin taimenta ja noin kymmenen vuorokauden kuluttua yksi merkitty taimen löytyi Tanskasta. Vapapäivänä nuoret kalastajat saavat myös opastusta kalastuksen saloissa, sanoo Kinnunen.
– Virveli on aika monelle tuttu väline, mutta joskus nuorilla kalastajilla on esimerkiksi isoisän vanha virveli, joka ei järeydeltään ole oikein omiaan tämän tyyppiseen kalastukseen. Mato-onkijoilla voi olla niin sanottu Esso-koho, eli se perinteinen punavalkoinen koho isoine koukkuineen. Kehotamme maksamaan ongesta euron tai kaksi enemmän ja ostamaan kunnon ongen, jossa on pieni koukku ja oikein tasapainotettu koho. Kalaston on järvissä pienentynyt ja Esso-koho koukkuineen on niille turhan iso. Nuori kalastaja vaan tympääntyy kun pieni kala saattaa käydä kohoa pomputtamassa muttei koskaan nouse ylös, sanoo Kinnunen.
– Kerran näin huoltoasemalla miten mummo ja äiti ostivat tyttärelleen kyseisen halpis ongen. En malttanut olla hieman valistamatta heitä ostoksesta, naurahtaa Timo Ellonen, joka on yksi Lahden Seudun Nuorten Pyytäjien vetäjistä.

Evolla eniten kalastajia

Metsähallituksen Vapapäivän kohteilla ympäri maata kävi kalassa 1240 lasta ja nuorta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös saalismäärä, 480 lohikalaa (580 kg), oli kirkkaasti uusi ennätys.

Lasten ja nuorten lisääntynyt kalastusinnostus alkaa näkyä myös Vapapäivässä, joka järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa lasten kesäloman alkamisen kunniaksi. Metsähallitus avasi Vapapäivää varten lapsille 36 arvokalakohdetta, joista 12 kohteella oli paikalla Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämät oppaat.
Lisäksi lapsille avattiin 24 kalastuskohdetta, joissa alaikäiset saivat kalastaa ilmaiseksi ilman oppaita. Näillä kohteilla myös mukana seurannut vanhempi tai huoltaja sai kalastaa päivän ajan ilmaiseksi.
Vapapäivän suosio ja saalismäärä ovat nousseet hiljalleen vuodesta toiseen. Eniten kalastajia kävi lauantaina Hämeenlinnan Evolla: 180. Sievin Maasydänjärvellä tapahtumaan osallistui 124 kalastajaa ja Nurmeksen Peurajärvellä 123 kalastajaa. Tuusulalainen Aaron Jusslin sai päivän suurimman saaliin.

.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Mainossisältö

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat