Pitäjät Hauho

Leena Sivén jää eläkkeelle: matkailualan konkari patistaa yrittäjiä yhteistyöhön

Leena Sivén. Kuva: Jouni Lehtonen

Hauholla parinkymmen vuoden ajan vaikuttanut matkailualan yrittäjä Leena Sivén on pääsemässä ansaituille eläkepäiville. Nuoremmilleen hänellä on muutamia vinkkejä menestyksen saavuttamiseksi.

Leena Sivén, 71, on ehtinyt työskennellä matkailu- ja ravintola-alalla 50 vuotta, josta yrittäjänä miltei 35 vuotta. Sivén perusti Tasolounas Ky:n 1986. Yritys pyöritti aluksi juhlapalvelua ja kolmea henkilöstöravintolaa. Yritystoiminta laajeni Hauholle, Wuolteen kartanoon vuonna 2000. Hauholla hän ehti pyörittää myös kesäravintola Wuolteen kievaria pari kesää entisessä Hevelissä sekä Vitsiälän tanssilavaa kahdeksan kesän ajan.

Leena Sivénin elämäntyölle ei löytynyt jatkajaa perhepiiristä, joten Sivén on pikkuhiljaa myynyt liiketoimintoja ja kiinteistöjä ulkopuolisille. Wuolteen kartano meni kaupaksi 2018 ja tänä kesänä Hämeenlinnassa sijaitseva Wisahovi löysi jatkajat, kun Tuija Tunturi ja Heikki Alutoin ostivat paikan.

Leppoisat eläkepäivät 50 vuoden matkailu- ja ravintola-alan työrupeaman jälkeen ovat käsillä. Oma paikka rauhoittumiseen löytyy mökiltä aivan Hattulan, Hämeenlinnan ja Tammelan rajalta Kanajärveltä.

– Johan tässä viime kesänä harjoittelin joutopäiviä, kun myin Wuolteen kartanon ja ainoastaan Wisahovi oli toiminnassa, Sivén naurahtaa.

Pitkä työura on kerryttänyt valtavan määrän tietoa, jota yrittäjä haluaa jakaa nuoremmilleen. Hän on seurannut huolestuneena hauholaisen ja hämäläisen matkailun kehnoa kehitystä. Hämeen Matkailu kokosi aikoinaan matkailualan toimimaan yhdessä.

– Hämeen Matkailun lopettamisen jälkeen työ on ollut rääpimistä. Yhteistyö matkailualan yrittäjien kesken on huvennut, kun vertaa sitä 2000-luvun alkuun.

Hän nostaa esiin hyvinä hankkeina parinkymmenen vuoden takaa Kehittämiskeskus Oy Hämeen kokousmatkailuhankkeen, joka kokosi Hämeenlinnan seudun yrittäjiä yhteen. Lisäksi Hauholla oli oma Niskavuori-teemainen matkailuhanke.

– Näissä hankkeissa oli hyvää se, että me yrittäjät opimme tuntemaan toisemme. Olimme kuin yhtä suurta perhettä. Hauhon matkailuyhdistyksen, Hauhon Reitin, lopettaminen oli yhteistyön kannalta virhe, Sivén sanoo.

Hän tarjoaa matkailualan alhoon lääkkeeksi yhteistyön virittämistä uudelle tasolle.

– Ihan ensiksi yrittäjät tulisi koota bussiin ja kierrättää heitä tutustumassa toistensa kohteisiin.

Kuva: Tunnelmakartanot Ky

Änkyräperän mökeillä on vietetty monet henkilöstön virkistyspäivät. Leena Sivénin suunnitelmissa on kutsua Tunnelmakartanoiden työntekijät koolle vielä kerran.

Konkariyrittäjän mukaan matkailualalla tarvitaan luovuutta, mielikuvitusta ja rohkeutta. Lisäksi pitää olla kykyä asettua asiakkaan asemaan, siinä vaaditaan tunneälyä, kykyä aistia toisen ajatuksia.

Muistona onnistumisista nousee Leenalle esiin viikonloppu 1990-luvulta. Yhden viikonlopun aikana Tasolounas ruokki ja juotti Koneen kesäpäivät sekä Rauraruukin ja Tele-Kolmion vuosijuhlat.

– Viikonlopun aikana kylmäautot kuskasivat yksiköistämme noin 8 000 ruoka-annosta. Sen kerran jouduin valvomaan öitäni miettiessäni kaiken sujumista.

Tiukkoja vastuksia uralla ovat tarjoilleet valtiovallan ja viranomaisten haitalliset päätökset. Yksi tällainen oli 2008 tehty päätös, joka poisti yrityksiltä edustuskulujen verovähennysoikeuden.

– Se lopetti hetkeksi kuin seinään yritystilaisuudet. Samoin oli käynyt jo 1990-luvun lama-aikaan. Silloin tilalle tulivat näyttävät ja teemalliset perhejuhlat. Nyt korona-aikana ruoan myynti asiakkaan mukaan ja erilaiset ateriapalvelut ovat paikanneet ravintola-alan myyntiä.

Eläkepäivinään Leena Sivén aikoo kupsutella puutarhassaan Kanajärvellä ja hoitaa rakastamiaan kukkia. Hauholle hänet edelleen tuo talviasunto, Willa Weber, joka sijaitsee kirkonkylässä.

– Montaakaan päivää en vaihtaisi pois. Olen tyytyväinen, että aikoinaan lähdin tälle uralle.

Leena Sivén, syntynyt 1949

  • Matkailu- ja ravintola-alalla 50 vuotta, joista 35 vuotta yrittäjänä
  • Valtakunnallinen Vuoden Yrittäjänainen -palkinto 1994
  • Tuli tunnetuksi Hauholla Wuolteen kartanon emäntänä
  • Tasolounas Ky 1986-2013
  • Tunnelmakartanot Ky 2013-
    Hämeenlinnassa mm.
  • Kaksi henkilöstöravintolaa: Kummila ja Hämeen Sanomat (Lisäksi Ekokem Riihimäellä)
  • Aulangon ulkoilumaja 1991-2003
  • Hämeenlinnan Upseerikerho 1996-2003
  • Wisahovi 2003-2020
    Hauholla
  • Wuolteen kartano 2000-2018
  • Wuolteen kievari 2003-2004
  • Witsiälän lava ja Witsiälä-sali 2007-2014
  • Lisäksi aikoinaan yritystoimintaa Harvialan kartanossa Janakkalassa sekä Änkyräperän mökit Tammelassa.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat