Pitäjät Hauho

Lehtikuusesta valmistui penkkejä Hauhon kirkkopihaan

Tapani Vanhanen ja Veikko Tuominen. Kuva: Jouni Lehtonen

Hauhon kirkkopihan kaatuneesta puuvanhuksesta on moneksi. Odotettavissa on seurakuntalaisten ideoimia muistoesineitä. Lehtikuusipenkit valmistuivat jo viime viikolla ja Hauhon vaivaisakka ensi vuonna.

Hauhon kirkkopihaan on ilmestynyt viisi jyhkeää penkkiä. Viime joulukuussa lumen painosta kaatuneen yli 170-vuotiaan euroopanlehtikuusivanhuksen runko ja isommat oksat ovat saaneet uuden muodon ja palanneet kasvupaikalleen kävijöitä ilahduttamaan.

Penkit on suunnitellut ja toteutuksesta on vastannut hauholainen pitkän linjan puualan yrittäjä Veikko Tuominen. Hän toteaa penkkien juhlistavan hänen 60-vuotista uraansa puusepänalalla. Hän aloitti alan opinnot ammattikoulussa Hämeenlinnassa vuonna 1960.

Penkit ovat syntyneet hauholaisten yrittäjien yhteisenä taidonnäytteenä, pikkaisen on haettu apua Lammilta. Evon metsäopistolta löytyi riittävän suuri vannesaha, jolla runkotukki saatiin sahatuksi lankuiksi. Vänkyrät oksat talttuivat työstettäväksi puutavaraksi Raimo Flöjtin sahalla Hauhon Sahankylässä. Puutavara kuivattiin Ilosen puualan perheyrityksessä, Pekka Sipponen valmisti metallisosat ja penkkien puuosat sahattiin muotoonsa, pintakäsiteltiin ja koottiin Tuomisten perheyrityksessä.

– Euroopanlehtikuusi on puuna helppo työstää. Se on pehmeämpää kuin Suomessa tavallisempi siperianlehtikuusi, Veikko Tuominen kertoo.

Vänkyriä oksia käytettiin penkkien jalkoina. Tuominen laski erään oksan poikkileikkauksesta sen iän.

– Oksan halkaisija oli 100 millimetriä ja vuosikasvusta laskin oksan iäksi 120 vuotta.

Penkkejä paikoilleen Tuomisen kanssa mallailee kirkkoherra Tapani Vanhanen. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä. Hauholaisille merkittävä puu jatkaa elämäänsä.

– Lopputulos on hyvä. Yhden puun kaatuminen sai aikaan paljon hyvää ja puu jatkaa elämäänsä penkkeinä tässä samassa kirkkopihassa, Vanhanen myhäilee.

Kuva: Jouni Lehtonen

Elävää pintaa. Penkkeihin on jätetty näkyviin puun syyt ja kaarnan alta esiin kaivettu rosoisuus.

Penkit tilasi Hauhon seurakuntaneuvosto, ja se pääsi myös valitsemaan toteutetun mallin kahdesta eri vaihtoehdosta. Seurakuntaneuvosto viehättyi rouheampaan malliin, jossa penkin lankuista näkyy kaarnaisten kohtien jättämät lovet.

Penkit ovat nyt näytillä ja korjataan suojaan talven ajaksi. Penkkejä esitelleet miehet muistuttavat, että penkkien lankuista saattaa aluksi tihkua pihkaa, joten juhlamekon kanssa kannattaa vielä katsoa mihin istahtaa.

Lehtikuusen elämä jatkuu moni eri tavoin. Puun kanto on jätetty paikoilleen muistuttamaan puuvanhuksesta. Kuvanveistäjä Matti Peltokangas veistää kaatuneen rungon tyvestä vaivaisakkaa Hauhon kirkkoon. Sen on tarkoitus valmistua ensi vuonna, kun puuaines on kuivunut rauhassa talven yli.

Kuva: Jouni Lehtonen

Tapani Vanhanen tarkastelee Veikko Tuomisen suunnittelemia kelloja. Ne on valmistettu kirkkopihassa kaatuneesta euroopanlehtikuusesta ja niitä on tarkoitus valmistaa myyntiin.

Lehtikuusta on jäljellä lankuiksi sahattuna parin kuutiometrin verran ja oksia työstettäväksi erilaisiksi muistoesineiksi, joita myydään Hauhon seurakunnan hyväksi.

– Nyt on vain mielikuvitus rajana, mitä tästä voisimme tehdä. Seurakuntaan tai minulle voi vinkata hyviä ideoita, Veikko Tuominen sanoo.

Hän on itse valmistanut muutaman mallikappaleen kelloja, joita seurakunnan on tarkoitus myydä lahjaesineinä asianmukaisen pakkauksen kanssa. Tuotteisiin on suunnitteilla merkintä, josta ne tunnistaa kirkkopihan lehtikuusesta valmistetuksi.

– Aika monta kelloa pitää myydä, että saamme ensi vuoden säästöt paikatuksi, kirkkoherra Vanhanen viittaa seurakuntayhtymässä toteutettavaksi aiottuihin säästöihin.

Pienelle seurakunnalle on merkittävä apu, että seurakuntalaiset antavat osaamistaan seurakunnan hyväksi. Lehtikuusen jatkojalostus voi tarjota uutta vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

– Tällaisissa pienissä seurakunnissa talkoohenkeä vielä löytyy, Vanhanen kiittelee.

Kuva: Jouni Lehtonen

Lehtikuusen sydänpuu on punertavaa ja hyvin kestävää. Euroopanlehtikuusi on hieman pehmeämpää kuin Suomessa käytetympi siperianlehtikuusi.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat