Pitäjät Lammi Keski-Häme

Luontokohteet kiinnostavat, partioleirien perumiset laskivat Evon kävijämääriä

Even maisemat kutsuvat kävijöitä. Kuva: Merja Hirvisaari

Viime vuonna Metsähallituksen ylläpitämien luontokohteiden suosio kasvoi Hämeessä reippaasti, vain Evon alueen suosio laski hieman.

Koronan takia perutut partioleirit laskivat Evolla käyntimääriä kolmella prosentilla. Prosenttilukujen putoamisesta huolimatta Evo oli viimekin vuonna 83 100 käynnillään koko Hämeen toiseksi suosituin luontokohde. Vain Aulanko meni edelle, siellä käyntejä oli yli puoli miljoonaa.

— Lähiluonnon merkitys ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille korostui koronavuonna, kun sisäliikuntapaikkoja oli suljettuna, kertoi puistojohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksen tiedotteessa.

Prosentuaalisesti eniten käyntimäärät kasvoivat Hämeen luontokohteista Komion luonnonsuojelualueella, minne tehtiin reilut 18 000 käyntiä. Kasvua oli 155 prosenttia. Melkuttimet kasvatti myös suosiotaan. Käyntejä tehtiin yli 29 000, ja kasvua oli 125 prosenttia.

–Kasvuprosentit ovat huikeat, koska laskenta tarkentui, ja saimme käyntimäärät koko vuoden ajalta,  puistomestari  Anne Halla-aho Metsähallituksesta sanoo.

Luontokohdeiden käynnit 2020, muutos vuoteen 2019 verrattuna
Aulangon luonnonsuojelualue 541 800, +16%
Evon retkeilyalue 83 100, -3%
Komion luonnonsuojelualue 18 400, +155%
Liesjärven kansallispuisto 74 200, +41%
Melkuttimet 29 300, +125%
Päijänteen kansallispuisto 28 900, +72%
Torronsuon kansallispuisto 53 600, +72%

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski