Pitäjät Hauho

Matkailuyrittäjä tarvitsee tiedon rajojen avautumisesta turismille nyt

Tulevatko venäläiset turistit? Hauholainen matkailuyrittäjä Jaakko Pouttu kaipaa suoria vastauksia siihen, milloin matkustusrajoituksia aletaan purkaa. Kuva: Jouni Lehtonen

Joka tietoa lisää, lisää tuskaa. Tämä Vanhan testamentin Saarnaajan kirjasta löytyvä viisaus on otettu maamme hallituksen piirissä liian kirjaimellisesti. Matkailualan tuskaa lisää nimenomaan tiedon puute, vaikka rajojen avautumisesta kesäksi turismille. Tämän käsityksen saa, kun juttelee hauholaisen matkailuyrittäjän, Jaakko Poutun, kanssa yritystoiminnan näkymistä.

Leppäniemen hirsihuviloilla on Hauhon Iso-Roineen rannoilla yhteensä 13 ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettua vuokramökkiä. Käytetyin työväline maaliskuun puolivälin jälkeen on ollut pyyhekumi, jolla on vapautettu tilaa varauskalenteriin kotimaisten asiakkaiden tekemien peruutusten myötä. Yrityksille luvatuille kriisituille kokenut matkailuyrittäjä hymähtää.

– Voisihan sitä hakea elyltä tukea uuden pyyhekumin hankintaan, Jaakko Pouttu tuumaa.

Avautuvatko rajat kesäksi?

Matkailuyrittäjän suurin huoli on, ettei hallitukselta ole tullut selkeää tietoa, milloin matkustusrajoituksia höllennetään ja maamme rajat avautuvat ulkomaisille matkailijoille. Hallituksen nykyiset rajasuositukset ovat voimassa 14. kesäkuuta asti. Uusia päätöksiä on luvassa toukokuun aikana.

Leppäniemen kesän varauksista monet ovat ulkomaisten turistien tekemiä, kaikkiaan 45 prosenttia yrityksen asiakkaista tulee ulkomailta. Näistä puolet Venäjältä. Heitä kiehtovat puhtaat ja kalaisat vedet sekä luonto, toisaalta isojen kaupunkien ostosmahdollisuudetkin ovat venäläisittäin lyhyen ajomatkan päässä.

– Meillä käy paljon vakiasiakkaita, jotka varaavat lomansa ajoissa ja haluavat tulla tiettynä ajankohtana. Ja he ovat edelleen tulossa meille kesällä esimerkiksi Venäjältä, koska ei ole vahvistettua tietoa, että raja olisi tuolloin suljettu, yrittäjä kertoo.

Kuva: Jouni Heinonen

Leppäniemen Hirsihuviloilla on käytetty hiljentynyt kevät hyödyksi ja rakennettu tilan maille osittain uusi 21-väyläinen frisbeegolfrata. – Rata on toistaiseksi kaikkien käytössä, kunhan vain muistetaan käyttäytyä, roskaamiseen ja ilkivaltaan kyllästynyt Jaakko Pouttu sanoo.

Kotimaan matkailu on nousussa

Kotimaan matkailu on nyt nousussa, ja vapautuville mökeille ja lomaviikoille olisi kysyntää.

Hauhosta ja Leppäniemestä on monelle mökkituristille muodostunut suosikkikohde, loman siirtäminen tai jopa peruminen on kova paikka. Venäläiset ovat Poutun kuuleman mukaan saaneet puolittaisia lupauksia rajojen avautumisesta, jolloin asiakkaat pitävät varauksensa voimassa viimeiseen saakka. Yrittäjän on vaikea lähteä perumaan asiakkaan varauksia ilman Suomen selkeää kantaa turistien maahan saapumiselle.

– Nyt tarvittaisiin Suomen hallituksen selkeä linjaus, milloin ulkomainen matkailu avautuu, Pouttu patistaa.

– Elleivät rajat avaudu vielä kesäksi, tästä saa perustellun syyn perua ulkomaisten asiakkaiden kesän varauksia. Oma arvioni on, että turistiliikenteen avautuminen tapahtuu aikaisintaan ensi syksynä.

Suomalaiset ovat tottelevaisia

Suomalaisten kuuliaisuus on yllättänyt kokeneen matkailuyrittäjän.

– Suomalaiset ovat kovia purnaamaan, mutta ovat kuuliaisia noudattamaan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä.

Maaliskuun puolessa välissä tuli yrityksessä kevään osalta stoppi. Leppäniemen Hirsihuviloiden Härkälinna on suosittu juhlien ja kokousten viettopaikka. Korona hiljensi keskiaikaa jäljittelevän hirsilinnan tyystin.

– Kuuteen vuoteen Härkälinnassa ei ole ollut vapaita viikonloppuja. Nyt kaikki perhejuhlat ja muut yli kymmenen hengen kokoontumiset peruttiin hetkessä. Tämä vaikuttaa tietysti hirsimökkien vuokraukseen, kun ei juhlijoita tarvitse majoittaakaan, Pouttu päivittelee.

Matkailuyrityksen hiljeneminen säteilee myös ympäröivään yrityselämään. Pitopalveluiden tuottajat, pyykki- ja jätehuolto jäävät myös vaille aiemmin tekemiään töitä.

Oikeaa ja oleellista tietoa tarvitaan

Hallituksen ministerit järjestävät lähes päivittäin tiedotustilaisuuksia, mutta Poutun mielestä niissä kerrataan vanhoja asioita, ja selkeät päätökset elinkeinoelämän tulevaisuudelle tärkeistä asioista puuttuvat.

– Eiköhän hihaan yskiminen ja käsienpesun merkitys ala olla jo kansalaisille selvä. Tarvitaan päätöksiä päivän politiikkaan ja koronan jälkeisen ajan hoitoon. Valtion velkaantumistahti on tällä hetkellä liian kova.

Alkavasta kesästä Pouttu ennakoi rikkonaista, ja vallitseva tilanne edellyttää nopeaa reagointia. Kotimaiset matkailijat korvaavat ulkomaisia turisteja, kunhan vain saisi vapautettua heidän varaamaansa kapasiteettia ajoissa kotimaisille asiakkaille.

– Kotimaassa riittää näkemistä ja kokemista. Nyt kannattaa ottaa käyttöön jokamiehen oikeudet ja lähteä luontoon muuallekin kuin merkityille luontopoluille. Metsistä löytyy käyttämättömiä luonnonvaroja, marjoja ja sieniä ja järvissä kaloja. Suomi on oikea kalastajan paratiisi, Pouttu kannustaa.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat