Pitäjät Lammi

MLL:n kaksipäiväisellä kirpputorilla voi tehdä löytöjä kahtena päivänä

Yksi MLL Lammin kirpputorin suosion salaisuuksista on pöytien järjestys. Kuva: Jussi Karvonen

Mannerheimin Lastensuojeluliiton MLL:n kirpputori on kerännyt perinteisesti väkeä runsaasti Lammilla, eikä tämä vuosi ollut poikkeus.

– Saimme pöydät myydyiksi aika hyvin. Olemme järjestäneet kirpputorin jo muutaman vuoden Hakkalassa Turvantalon sijasta. Pöytiä mahtuu ruokalaan nelisenkymmentä, ja ne on yleensä aina saatu täyteen joka vuosi, sanoo Anniina Rikala MLL:n Lammin osastosta.

Yksi kirpputorin suosion taustatekijä on pöytien järjestys.

– Meillä tavarat eivät ole jokaisen myyjän omalla pöydällä, vaan olemme järjestäneet ne koon mukaan. Esimerkiksi kaikkien myyjien tuomat 120-senttiset vaatteet ovat samassa rekissä, josta ne on helppo valita. Samoin esimerkiksi kaikki lelut ovat yhdellä pöydällä. Meillä on tarjolla myös raskausajan vaatteita, Rikala kertoo.

– Jos jokaisella myyjällä olisi kaikki tuotteet omalla pöydällä, kestäisi sopivien vaatteiden hakeminen paljon pitempään. Lisäksi meillä on aina ollut laadullisesti erittäin hyvää tavaraa ja hintataso on edullinen.

MLL:n Lammin osasto saa tuottoa vain pöytävuokrista. Myyntituotto jää myyjille. Tää vuonna kirpputorilla kävi toistasataa ostajaa paitsi lammilta myös ympäristöpitäjistä.

Kaikki tavara ei koskaan mene kaupaksi, vaan myyjät hakevat myymättä jääneet pois. Tavaraa voi myös lahjoittaa lastenkodeille muun muassa Viroon, ja tänäkin syksynä vähävaraisille perheille ja lastenkoteihin lähti Lammilta toistakymmentä säkkiä hyväkuntoisia vaatteita ja leluja.

– Syksyn kirpputorille ei saa tuoda kesävaatteita eikä kevään kirpputorille talvivaatteita. Rikkinäisiä ja likaisia tavaroita emme huoli, muttei niitä kirpputorille edes tuoda, Rikala toteaa.

Mummot voivat ”varustautua” kirpputorilla

Kahdesti vuodessa syksyisin ja keväisin järjestettävä kaksipäiväinen kirpputori vaatii vapaaehtoisilta aikaa ja vaivaa.

– Myyjillä on tunti aikaa tuoda tavarat kirpputorille. Meillä on kymmenkunta aktiivia, jotka ovat olleet mukana järjestelyissä. Perjantai on aktiiveille se päivä, joka kuluu torin järjestelyihin. Hakkalan tukioppilastoimikunta on ollut vuosittain apuna muun muassa tuolien ja pöytien siirtämisissä. Joskus toimikunta on järjestänyt kävijöille ohjelmaa, mutta tänä vuonna meillä ei ohjelmaa ollut.

Rikala on tyytyväinen Hakkalan tiloihin.

– Hakkalaan on myös huomattavan helppo tulla esimerkiksi lastenvaunujen kanssa, ja tilaakin on ruokalassa väljästi.

Kirpputorilla on vakiintunut myyjäkunta

– Samat myyjät varaavat pöydän vuodesta toiseen. Kävijätkin ovat aika tavalla samoja. Toivomme kovasti, että meillä kävisi entistä enemmän isovanhempia, jotka ostaisivat lapsenlapsilleen mummolavaatteet, Rikala visioi.

– Muutamalla kympillä saa koko vaatetuksen ja kenties vielä lelujakin mummolaan. Keskiostos on meillä muutaman euron luokkaa ja vaatteet maksavat 50 sentistä muutamaan euroon vaateparrelta. Haalarit ja muut ulkoiluvaatteet voivat maksaa jopa toistakymppiä.

Rikala kehottaa tulemaan kaksipäiväiselle kirpputorille myös sunnuntaina, vaikka lauantai on tyypillisesti se vilkkain päivä.

– Moni ostaja luulee, että kaikki hyvät tavarat ja vaatteet on jo myyty lauantaina. Sunnuntaina moni tekee kuitenkin hyviä löytöjä, kun olemme järjestäneet pöydät uudelleen lauantain jälkeen, sanoo Rikala.

Jori Kalliokuusi saapui perheineen MLL:n kirpputorille Lahdesta saakka.

– Olemme olleet täällä kerran aikaisemmin, ja kokemukset olivat positiiviset. Tavara on edullista ja hyvälaatuista. Puoliso oikein odottaa pääsevänsä tänne tutkimaan leluja ja vaatteita. Lapsella taitaa olla nytkin yllään viime kerralla täältä ostettuja vaatteita, sanoi Kalliokuusi.

Lammilaiset Mirja Simola ja Sanna Valovuori olivat tyytyväisiä vaatevalikoimiin.

– Ostamme lapsenlapsille mummolavaatteita, ja sopivia löytyi aika nopeasti, sanoi Simola.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski