Pitäjät Hauho

Mökkivarkaudet ovat lisääntyneet

Kuvituskuva: Unsplash/Anders Wideskott

Vähäluminen talvi, aikaisin lähteneet jäät ja nyt vielä koronan hiljentämät mökit ovat muutamia niistä tekijöistä, mitä julkisessa keskustelussa on arvioitu syyksi siihen, että mökkivarkaita on nyt liikkeellä viimevuotista enemmän.

Rikosylikomisario Riku Vihtilä Hämeen poliisista ei halua arvailla syitä siihen, miksi lukemat ovat kasvaneet, mutta vahvistaa poliisihallinnon jakaman tiedon: kasvua mökkimurtoihin on niin sanotuilla mökkirikkailla paikkakunnilla tullut alkuvuodesta jopa viisikymmentä prosenttia viime vuoteen verrattuna.

– Mökeille ei kannata jättää mitään sellaista tavaraa, joka voisi pitkäkyntisiä kiinnostaa, Vihtilä opastaa. Hän luettelee elektroniikan, aseet ja kalliit työkalut sellaisiksi, jotka helpoimmin lähtevät varkaitten mukaan.

– Jos on jotain pakko mökillä säilyttää, niin sitten kannattaa ihan huolella dokumentoida kaikki, arvokas, mitä mökillä on; ottaa kuvat ja merkitä tuntomerkit talteen, niin että varkaiden iskiessä pystytään tarkasti poliisillekin kertomaan, mitä kaikkea mökiltä on viety, sanoo rikosylikomisario Vihtilä.

Kamerasta on hyötyä – ja siitä kannattaa ilmoittaa

Vihtilän mukaan sellainen mökki on ihan hyvä varustaa valvontalaitteilla, jossa on arvokasta irtaimistoa.

– Vartiointiliikkeistä saa nykyisin kyllä sellaista valvontalaitteistoa, josta on mahdollisen murron selvittämisessä todellista hyötyä, hän sanoo.

– Eikä siitäkään ole haittaa, jos tekee sen muillekin tiettäväksi, että tässä on kyseessä valvottu kohde, Vihtilä sanoo.

Kameravalvonta on myös varmemmin laillista, jos esimerkiksi kyltillä tontin rajalla ilmoitetaan, että alueella käytetään nauhoittavaa kameravalvontaa. Se voi toimia pelotteena varkaille, mutta se voi toimia myös kuvaajan suojana, jos kameran kuvia joudutaan käyttämään oikeudessa.

Riku Vihtilä kuitenkin muistuttaa, että sen enempää valvontakameran kuvia kuin muitakaan henkilöitä kuvaavia yksityiskohtia ei kannata jakaa sosiaalisessa mediassa.

– Siinä saattaa yllättävän nopeasti itsekin syyllistyä rikokseen, jos esimerkiksi julkisesti leimaa rikolliseksi jonkun, johon tuntomerkit sopivat, mutta joka ei sitten asiaan mitenkään kuulukaan, Vihtilä sanoo. Rikosten selvittäminen pitää hänen mukaansa jättää poliisin tehtäväksi.

– Siinä kyllä sitten auttaa se, jos valppaat naapurit sopivat vähän katsovansa toistensa mökkien perään ja ottavat talteen erikoisten kulkijoitten tuntomerkkejä ja autojen rekisteritunnuksia. Niistä on poliisille ehdottomasti hyötyä rikosten selvittämisessä.

Hauholla liikkuu mökkivarkaita

Hauholla jo 1960-luvulta alkaen mökkeillyt Laitasalon perhe tietää karvaan kokemuksen kautta, mistä Vihtilä puhuu. Omalle mökille on murtauduttu takavuosina kolmeen kertaan, nykyisin sen suojana ovat niin valvontalaitteet kuin puomikin. Myös yhteistyö naapureiden kanssa toimii.

– Mökkinaapurit ovat useaan kertaan olleet säikyttämässä varkaisiin tulleita vähän kauemmaksi, Jukka Laitasalo kertoo.

Kerran valpas naapuri yhytti veneellä varkaisiin pyrkineen miehen aamuyöstä tiirikkanipun kanssa lähestymästä Laitasalon mökkiä, viime sunnuntaina toinen naapuri heräsi ennen auringon nousua ja havaitsi järvellä liikkuvan kaksi venettä, ilman valoja, hiljaa rantoja pitkin ilmeisesti sähkömoottoreilla.

– Naapurimme sytytti tehokkaan valaisimen kohti veneitä, ja silloin isommat moottorit jyrähtivät käyntiin, ja veneet lähtivät vauhdilla takaisin Iso-Roineen suuntaan, Laitasalo kertoo.

Hän mietti yhdessä vaimonsa kanssa toimenpiteitä, ja he päättivät laittaa Hauhon puskaradioon varoitusviestin, niin että muutkin asukkaat olisivat selvillä erikoisista kulkijoista.

– Asianajajana olen tietoinen siitä, mitä nettiin voi laittaa ja mitä ei, ja olimme tarkkoja siitä, että emme antaneet mitään henkilöön tai järvellä liikkuneisiin veneisiin meneviä tuntomerkkejä viestissämme, Laitasalo sanoo.

– Tällaisessa tilanteessa poliisilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvittää, kuka siellä on kulkenut ja millä asioilla, ja omat kokemuksemme ovat todistaneet, että huoli varkaista on näillä rannoilla aiheellinen, molemmat Laitasalot toteavat.

– Jos varkauksia tapahtuu, niin tällaiset havainnot voisivat auttaa poliisia löytämään nopeammin tekijät. Olemme itse sopineet naapurimme kanssa lähialueellamme hieman laajemmasta seurannasta ja tietojen vaihdosta, Laitasalot sitten kirjoittivat tapahtumakuvauksen lisäksi myös Hauhon puskaradioon postitettuun varoitusviestiin.

Sarkasmia – ja yksilön suojaa

Alvettulassa mummon mökillä lapsuutensa kesät viettänyt valkeakoskelainen Ere Haussalo huomasi Laitasalojen viestin ja vastasi siihen anekdootilla mahdollisista kalastajista.

Poliisin tavoin Haussalo oli huolissaan siitä, ettei sosiaalinen media näyttäisi huonoimpia puoliaan Hauhon mökkiläisille.

– Somessa kiertää jutut niin nopeasti, ihmiset jakavat väärää tietoa ja toiset toimivat sitten niiden pohjalta. Minä olen sitä vastaan koko sydämestäni, Haussalo sanoo painavasti.

– Reagoin nimen omaan siihen, että joku leimataan varkaaksi vain sen vuoksi, että liikkuu veneellä, Haussalo sanoo. Hänenkin mielestään yleiseen varovaisuuteen on mökeillä syytä, ovet kannattaa lukita ja tuntomerkitkin tallettaa, mutta vain poliisia varten.

– Varkaudet pitää jättää poliisin selvitettäviksi.

Haussalo laittoi viestiketjuun vielä muillekin tiedoksi, että hänen vauhdikas versionsa rannan tapahtumista oli mielikuvituksen tuotetta, millä hän pyrki torjumaan turhaa leimaamista.

Hämeen poliisin rikosylikomisario Riku Vihtilä sanoo, että on täysin mahdollista, että varkaat liikkuvat veneilläkin. Hänen mukaansa mökkimurtoihin syyllistyy useimmin kaksi ryhmää: päihdeongelmaiset ja ulkomaiset ammattirikolliset. Kumpikaan ryhmä ei hänen mukaansa kovin helposti lähesty asuttua kiinteistöä.

Kohtaamistilanteeseen Vihtilä suosittelee terveen maalaisjärjen ja hyvän harkinnan käyttämistä.

– On ihan sopivaa kysyä liian lähelle tulevalta kulkijalta, millä asioilla hän liikkuu. Oikeilla asioilla olija vastaa kyllä samassa sävyssä, Vihtilä uskoo.

Karkuun lähtijästä kannattaa sitten ne tuntomerkitkin laittaa talteen – ja kertoa poliisille.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat