Pitäjät

Moottorikerhossa oppii korjaamaan autoja ja asenteita

Hauhon moottorikerho. Kuva: Jouni Lehtonen

Hauhon moottorikerho kaipailee uusia rasvanäppejä puuhailemaan autojen pariin. Korjaustaitojen ohella opitaan vastuullisen tiellä liikkumisen pelisääntöjä.

Hauhon 4H-moottorikerho käynnistelee syyskauttaan korjaamohallilla Hauhon Vihniössä. Syksyn ensimmäiseen kokoontumiseen on korjaamon etupihalle viritelty grilli makkaranpaistoa varten ja limsaa palanpainikkeeksi. Kerhon vetäjä Teppo Kirjavainen ja Tuija Ruokolahti Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksestä odottelevat paikalle uusia kerholaisia tutustumaan toimintaan.

Nykyinen kerhosukupolvi on kasvamassa aikuisikään ja uusia harrastajia mahtuisi nyt hyvin mukaan.

– Uusia kerholaisia toivotaan rohkeasti paikalle. Moottorikerho sopii yli 12-vuotiaille, joita kiinnostaa autojen laittaminen ja korjaaminen, Teppo Kirjavainen kertoo.

Tuija Ruokolahti toimii kerhon tuki- ja yhteyshenkilönä 4H-yhdistyksen puolelta. Hän kertoo, että kerhomaksu ei ole esteenä.

– Kerhotoimintaan voi osallistua, joko liittymällä 4H-yhdistyksen jäseneksi, tai ellei halua jäseneksi, maksamalla kerhomaksun. Molemmissa tapauksissa vuosimaksu on 35 euroa. Kannattaa tulla paikalle tutustumaan ja katsomaan, että onko tämä se oma juttu, Ruokolahti kannustaa.

Toimintaa pyörittää Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys. Rahoitusta saadaan muun muassa metalliromua keräämällä. Vihniössä on korjaamohallin pihalla metalliromun keräyspiste, johon voi tuoda kierrätykseen kelpaavaa metalliromua. Se toimitetaan edelleen hyödynnettäväksi metalliteollisuuden raaka-aineena.

– Meillä on tässä oma siirtolava, joka täyttyy metalliromusta parin kuukauden välein, Kirjavainen kertoo.

Kuva: Jouni Lehtonen

Moottorikerho on saanut lahjoituksena mikroauton. Teppo Kirjavaisen ohjauksessa kerholaiset Arttu Leppänen (oikealla) ja Vertti Kokki rakentavat sitä käyttökuntoiseksi.

 

Moottorikerho on toiminut Hauholla yli 15 vuoden ajan ja on ollut monelle nuorelle ponnahduslautana alan opintoihin ja uralle. Kerhon nykyinen vetäjä Teppo Kirjavainen on tästä hyvä esimerkki. Hän aloitti kerhon 12-vuotiaana ja opiskeli aikoinaan ajoneuvoasentajaksi ja työskentelee nykyisin panssarivaunuasentajana puolustusvoimien konekalustosta vastaavassa yrityksessä. Ja nyt hän ohjaa kerholaisia jakaen tietojaan ja kokemustaan nuoremmille.

Moottorikerho kokoontuu talvikaudella kerran viikossa torstaisin. Kokoontumisissa kunnostetaan autoja ja muita kulkupelejä, joita kerho on saanut lahjoituksena. Käsittelyssä on myös mikroauto, joka on tarkoitus saada ajokuntoon kerholaisten käyttöön.

Talvella moottorikerholaiset pääsevät ajamaan jääradalle, mikäli talven kelit sen mahdollistavat.

– Jääradalla nuoret pääsevät valvotuissa oloissa koettamaan rajojaan, jolloin ei tarvitse enää kortin saatuaan tieliikenteessä kokeilla. Tavoitteena on auton korjaustaitojen ohella oppia turvallista liikennekäyttäytymistä ja pelisääntöjä, Teppo Kirjavainen selittää.

Kuva: Jouni Lehtonen

Metalliromu hyötykäyttöön. Arttu Leppänen rälläköi romupellistä osia mikroautoon tulevaan ketjusuojukseen.

Vapaaehtoistyöllä on suuri merkitys kerhotyön onnistumiselle. Moottorikerhon perusti vuonna 2004 intohimoinen autoalan harrastaja ja yrittäjä Perttu Sarkkola yhdessä Kari Vihmalaakson kanssa. He saivat mukaan ohjaajiksi muita innokkaita autoalaa harrastavia vanhempia. He kasvattivat kerhosukupolven, joka Teppo Kirjavaisen johdolla on ottanut vetovastuun toiminnasta.

Vihniöstä vuokrattua korjaamohallia ja sen ympäristöä pidetty kunnossa ja kohennettu talkoilla. Tuija Ruokolahti kiittelee hauholaisten aktiivisuutta ja saatuja lahjoituksia.

– Kerhon hallin piha uusittiin ja siinä oli kerholaisten vanhemmista erityisesti Jari Lehtisen ja Juuso Jalon yrityksillä suuri rooli. Saimme muun muassa pihaan neljä kasettikuormaa sepeliä lahjoituksena, Ruokolahti mainitsee.

Mukaan toimintaan voi ilmoittautua kerhokokoontumisessa paikan päällä Vihniön korjaamohallilla osoitteessa Portaantie 87 tai ottamalla yhteyttä kerhonvetäjä Teppo Kirjavaiseen.

 

Hauhon moottorikerho. Kuva: Jouni Lehtonen

Hauhon moottorikerhon ylpeys on Ford Sierra -merkkinen kilpa-auto. Sierran konepeltiä koristaa kerhon tunnus.

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat