Pitäjät Lammi

Oonan kahvilassa on makeaa ja suolaista

Oona Rantanen. Kuva: Jussi Karvonen

Lammin Rautanetin pihalla Oona Rantasen yritys pitää lauantaisin huolen, ettei kaupan asiakkailla suu pääse kuivumaan. Kuudesluokkalaisella Oonalla tulee ikää elokuussa 13 vuotta, eikä siinä iässä ole kovasti kesätöitä tarjolla, joten Oona sai ajatuksen työllistää itse itsensä.

– Isoveli pääsi töihin rautakauppaan, mistä syntyi idea, että voisin tarjota jotakin pihalla,kertoo Oona.
Viime lauantaina tarjolla oli suolaista kinuskipiirakkaa, kinkkupiirakkaa ja suklaakeksejä.
Herkkuvalikoima vaihtelee riippuen siitä, mitä nuori yrittäjä ja hänen taustajoukkonsa viikolla tekevät.Vanhemmat vuorottelevat kahvilan pidossa Oonan kanssa.

– Leivomme mummon kanssa jotain suolaista ja makeaa. Pari viikkoa sitten meillä oli raparperirahkapiirakkaa, josta tuli aika paljon kehuja. Isä sponsoroi juomat. Kaikkea on mennyt tasaisesti kaupaksi.

Oona pitää leipomisesta, eikä kahvilan pito siinä mielessä tunnu työltä.
– Leivon kotona aina kun se vain on mahdollista. Tässä kahvilassa on mummo apuna. Mummo käy perjantaina kaupassa, hankkii tarvikkeet ja sitten leivomme. Mummolla on reseptejä, joiden mukaan leivomme. Leipomusten pitää olla tuoreita, koska silloin ne ovat parhaimmillaan, Oona tietää.

Pop-up-kahvilan asiakkaat ovat olleet pääosin rautakaupan asiakkaita, mutta tutut ovat poikenneet kojulle ihan varta vasten.
– Isä laittoi nettiin jollekin palstalle tiedon tästä kahvilasta. Rautakaupan asiakkaita käy aika paljon, Oona kertoo asiakkaiden löytymisestä.

Aivan ensimmäistä kertaa Oona ei ole yrittämässä.
– Meillä oli koulussa pari vuotta sitten yrittäjyyttä. Luokka jaettiin ryhmiin, ja ryhmät perustivat leikkiyrityksen. Kaverini kanssa pidimme silloin kahvilaa pihalla pari päivää. Asiakkaita olivat lähinnä naapurit.

Oona aikoo jatkaa kahvilaansa lauantaisin heinäkuun loppuun saakka.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski