Pitäjät Hauho Lammi Tuulos

Partiolaiset ”lampsivat” kävelykilpailun merkeissä kilometrejä kasaan

Kuva: Teemu Lemola

Neljä partiolippukuntaa Hämeestä, eli ”PEET” eli Hauhon Partiolaiset, Lammin Evonkävijät, Parolan Eräveikot ja Tuuloksen Tulikourat aloittivat uuden vuosikymmenen energisellä otteella käynnistämällä helmikuussa 2020 keskinäisen Peet Lampsii -kävelykilpailun.

Lippukunnat kisailevat siitä, mikä lippukunnista kerää eniten partio-ohjattuja kävelykilometrejä. Tarkoitus on tuottaa muun muassa hyvää mieltä, kokemuksia eri mittaisista kävelyistä, vaellusoppia ja valmennusta partiotaito-kisaan. Lisäksi lippukunnat saavat liittää kävelyyn erilaisia toimintoja, kuten vaikkapa lintujen tarkkailua, puulajien tunnistusta tai roskien keruuta.

Tehtäviin voivat kuulua myös pitkospuiden tai siltojen ylitykset. Reitin voi suunnitella myös siten, että kävelijä vierailee maastoon rakennetulla voimistelu- tai kuntoilupisteellä ja käyttää ainakin kahta eri välinettä tai laitetta. Tehtäviin voi kuulua myös vastaantulijoiden tervehtiminen ystävällisesti puhuen tai eleellä tai tarkkaavaisuuden harjoittaminen laskemalla vastaantulevat autot

– Joskus viime syksynä mietimme, mitä voisimme Ilves 2019 -leirillä hyvin alkaneen yhteistyön lisäksi vielä yhdessä eri lippukuntien kesken tehdä. Tulin heittäneeksi ajatuksen siitä, että jonkinlainen kävelykisa olisi ehkä helppo toteuttaa. Sen jälleen aloimme yhdessä asiaa suunnitella, sanoo Markku Rinne Hauhon Partiolaisista.

– Ideana on, että jokaisesta kävellystä kilometristä partiolainen saa henkilökohtaisen pisteen tai pisteitä. Pisteytyksessä on otettu huomioon lippukuntien koot ja myös partiolaisten iät. Kävelyyn voivat ottaa osaa partiolaiset, heidän perheensä ja muut partiolaisuuteen sidoksissa olevat henkilöt. Nuorimmat eli sudenpennut saavat yhden pisteen kilometriltä ja esimerkiksi aikuiset kolme pistettä. Tämä sen vuoksi, että monet aikuiset saattavat tehdä pitkiäkin lenkkejä. Pisteytyksen ansiosta kisa pysyy tasaväkisenä eri kokoisten lippukuntien kesken.

Myös tehtävät on pisteytetty eri tavoin, ja pisteytys myös saattaa hieman vaihdella tilanteen mukaan.

– Esimerkiksi nyt portaista saa pisteitä, mutta keskustelun alla on, mikä mielletään portaiksi. On eri asia mennä vaikka 16 kertaa kolme porrasta kuin kiivetä vaikkapa Ahvenistolla muutama sata porrasta. Asia elävät koko ajan, ja tehtävistä sekä niiden sisällöistä keskustellaan koko ajan, Rinne kertoo.

Hauholta kävelty Hämeenlinnaan

Tehtävät vaihtelevat esimerkiksi vuodenaikojen mukaan.

– Kevättalvella yhtenä tehtävänä oli huomioida myrskytuhoja, keväällä muuttolintuja. Talvella Hauhon tarpojaikäiset saivat kävellä rinkat selässä ja totuttautua niiden käyttöön.

Kävelylenkin pituudella ja kävelyvauhdilla ei ole sinänsä merkitystä.

– Itse olen kävellyt pari kertaa Hauholta Hämeenlinnaan 17–18 kilometriä, ja jotkut ovat käyneet kävelemässä Torronsuolla Tammelassa. Hyväksymme suoritukseksi vaikkapa 500 metrin koiranulkoilutuslenkitkin, mutta esimerkiksi ostokeskuksessa hengailua tai koululiikuntaa ei lasketa. Kävelyn pitää olla suunniteltua, sanoo Rinne

– Alunperin tarkoitus oli, että vähintään pareittain kävellään, mutta nyt reagointina vallitsevaan tilanteeseen hyväksymme myös ja suosittelemmekin yksin tehtyjä kävelyreissuja.

Evonkävijöiden Anni Simosen mukaan lippukunnalla on koossa nyt 613 kilometriä.

– Aika suuri osa kilometreistä on aikuisten kävelemiä, mutta tietysti haluamme innostaa lapsiakin kävelyyn perheiden kanssa. Melko tyypillinen arkipäivän lenkki aikuisella on 3–5 kilometriä. Esimerkiksi viime viikolla tarpojaryhmä Simbat piti etäkokouksensa kävelykilpailun merkeissä siten, että jokainen käveli itsenäisesti, ja he pitivät toisiinsa yhteyttä Discordilla, Simonen kertoo.

Kilpailun etenemistä voi seurata kuka tahansa avoimelta sivustoltamme bit.ly/lampsii, ja me yhdessä kutsumme kaikki partiotoiminnasta kiinnostuneet tutustumaan toimintaamme vaikka tätä kautta, sanoo Simonen.

Kisaa johtaa tätä juttua tehdessä Parolan Eräveikot sekä kilometreissä 854 kilometriä että kokonaispisteissä 2924 pistettä.

– Palkintoja emme ole vielä päättäneet, mutta keskustelussa ovat olleet muun muassa kävelyaiheisen partiomerkin myöntäminen osallistuneille ja voittoisalle lippukunnalle.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat