Pitäjät Hämeenkoski Lammi

Perinteiset kesäjuhlat siirtyvät ensi vuoteen

Kosken VPK:n juhlamarssi 2019. Kuva: Jussi Karvonen

Pitäjien perinteisistä kesäjuhlista yksi toisensa jälkeen on joutunut taipumaan koronan edessä. Aiemmin jo Lammin Pellavamarkkinat ja Hauhon Yrittäjien kesätorit ovat peruneet tämän vuotiset tapahtumansa. Nyt myös Kosken VPK:n Kesäjuhla ja Lieson Juhannus ovat ilmoittaneet viettävänsä tänä kesänä välivuotta koronaviruksen (Covid-19) aiheuttaman tilanteen vuoksi.

Liesossa tämä vuosi olisi ollut juhannustapahtuman 30-vuotisjuhla.

– Lukitsimme tämän vuoden esiintyjät kuukausia sitten, ja juhannusvalmistelut olivat pitkällä. Tapahtuman peruuntuminen on ikävää, mutta haluamme olla mukana yhteisissä talkoissa ja ajatella turvallisesti jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, myös nyt. Viranomaiset ovat tehneet arvokasta työtä ja nyt on tärkeintä kaikkien turvallisuus. Kunnioitamme luonnollisesti ohjeistuksia, ensi vuonna juhlitaan sitten kahden vuoden edestä, kertoo tapahtuman järjestäjä Jussi Topinoja.

Kosken VPK:n Kesäjuhlilla juhlitaan vuonna 1896 perustettua Kosken Vapaaehtoista palokuntaa. Tämä kesä olisi ollut Kosken VPK:lle  jo 124. vuosijuhla. Kosken Vapaaehtoisen palokunnan perustamisen jälkeen juhlat on järjestetty joka vuosi muutamaa sotavuotta lukuunottamatta. Juhlien peruminen koronan vuoksi onkin sen vuoksi iso ja raskaskin päätös, onhan juhlien tuotolla rahoitettu niin kaluston hankintaa, turvallisuusviestintää kuin koulutustakin. Hämeenkoskella mietitäänkin jo tulevaa; mitä koronan jälkeen.

– Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan; pystytäänkö järjestämään jotakin korvaavaa ohjelmaa, sanoo Susanna Vuorinen Kosken VPK:sta

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski