Pitäjät Tuulos

Rene työllisti itsensä – Moniapu auttaa niin pitkälle kuin taidot riittävät

Rene Pietikäinen. Kuva: Jussi Karvonen

Tuuloslaisen Rene Pietikäisen sormi ei mene suuhun, vaikka päältä ajettava ruohonleikkuri ei tunnu tekevän hyvää jälkeä. Rene nostaa etuosan tunkilla ylös, irrottaa muutamassa hetkessä terän ja teroittaa sen. Lyhyen huollon jälkeen leikkuri pelaa jälleen, ja Rene voi leikata asiakkaansa nurmikon.
– Huollan niin pitkälle kuin taidot riittävät, ja sen jälkeen vien leikkurin huoltoon, sanoo Rene.

Elokuussa 16 vuotta täyttävä nuori yrittäjä liikkuu asiakkaidensa luona traktorilla.

– Sain traktorikortin viime elokuussa. Kuljetan ruohonleikkuria traktorilla, ja talvisin teen traktorilla lumitöitä, ahkera nuori yrittäjä kertoo.

Hänen yrityksensä ei syntynyt kesätöiden puutteen takia. Rene perusti Pietikäisen Moniavun 4H-yrittäjäkurssin jälkeen viime kesänä. Isoveli oli tehnyt aikaisemmin samoja töitä oman yrityksensä kautta.

– Isoveli lopetti, kun hän pääsi oikeisiin töihin. Kurssi taisi kestää parina päivänä joitakin tunteja, muttei siellä vastaan mitään suuria yllätyksiä tullut. Aika monta asiaa tiesin jo veljen kautta, Rene kertoo 4H-kurssin annista.

Kuva: Jussi Karvonen

Rene Pietikäinen ansaitsee taskurahansa oman mikroyrityksensä kautta.

Työtehtävät liittyvät pääosin pihoihin.

– Ruohonleikkuun lisäksi olen trimmeröinyt nurmikkoja. Asiakkaita on kesäisin 6–7, talvisin muutama. Talvisin pihatyöt ovat olleet lumitöitä. Kaikki asiakkaat ovat Tuuloksesta, enkä sen pitemmälle oikeastaan viitsi traktorilla edes lähteä. Pienellä Kubotalla jo matka Lammillekin kestää vähän liikaa.

Syksyllä Rene lähtee opiskelemaan rakennusalaa ammattikouluun.
– Pidän yritystä pystyssä varmaan opiskeluajan. Kun pääsen töihin isän yritykseen, jätän tämän homman, nuori yrittäjä kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Kuva: Jussi Karvonen

Leikkurin terän irrottaminen on parin minuutin operaatio

 

Mitään suuria mainoskampanjoita hänen ei ole tarvinnut toteuttaa.

– Olen jakanut lähiseudulla lentolehtisiä, muuta mainontaa en ole harrastanut.

Oman yrityksensä kautta Rene kertoo päässeensä taskurahoille.

– Saan tienata 10 000 euroa vuodessa ilman veroja. Y-tunnusta ei ole, vaan yritys on ikään kuin harrastusmuotoista toimintaa. Tuo raja on ihan sopiva. Viikossa minulla on kesäisin puolentusinaa keikkaa, joten vapaa-aikaakin jää.

Rene on yksi viidestä kaveruksesta, jotka aloittivat saunalautan rakentamisen alkukesästä. Omin käsin rakennettu 6–7 hengen saunalautta odottaa vielä vesillelaskua Lammilla.

– Se alkaa olla valmis, vaikka pientä viivästystä on ollutkin.

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat