Pitäjät Lammi

Roskalava-ryhmässä tavara vaihtaa omistajaa vauhdilla

Kuva: Lammin roskalava

Huhtikuun alussa Facebookiin perustetun Roskalava Lammi- ryhmän toiminta on käynnistynyt vauhdilla. Lammilainen Taru Niemi ja hänen sisarensa Soila Niemi olivat miettineet roskalavaryhmän perustamista jo pidemmän aikaa.

– Roskalavaryhmiä on nyt paljon ja Hämeenlinnan seudun roskalavaryhmä on jo olemassa, mutta tavara saattaa olla pitkänkin matkan päässä. Ajattelimme nyt kokeilla, onko ryhmälle kysyntää, kertoo Taru Niemi.

Ja olihan sille. Vajaan neljän viikon aikana ryhmä on kerännyt jo yli 800 jäsentä, ja tavara liikkuu päivittäin. Kun ryhmä perustettiin iltamyöhällä, oli yön aikana saapunut jo toistasataa jäsenhakemusta, mistä Taru ja Soila Niemi hämmästyivät. Varsinkin alussa jäsenhakemuksissa oli iso ryntäys, mutta edelleen hakemuksia tippuu päivittäin. Myös uusia ilmoituksia putkahtelee ryhmään jatkuvasti.

Aktiivisuus ja tavaran hyvä laatu yllättivät

Ryhmän suosio on yllättänyt ylläpitäjinä toimivat Taru ja Soila Niemen.

– Erityisesti yllätti, miten paljon ilmoituksia on tullut ja että tavara todella vaihtaa omistajaa sekä ennen kaikkea se, miten hyväkuntoista tavaraa ryhmässä tarjotaan, Taru Niemi sanoo.

Tarjolla on ollut tavaraa laidasta laitaan, muun muassa huonekaluja, vaatteita, astioita, kenkiä, sisustustavaraa, pelejä, pehmolelukassillisia ja yksi lasten naamiaisasukin löysi vapun alla uuden omistajan. Myös akvaario ja metsästys- ja kalastuslehdet ovat löytäneet uudet käyttäjänsä. Toiset myös kyselevät ryhmässä, olisiko jollain lahjoittaa sellaista, mille olisi juuri nyt tarve.

Vaikka tavara on laadukasta, Taru Niemi arvelee, että helppous saa ihmiset lahjoittamaan ilmaiseksi. Niemi on itsekin käynyt kauppaa erilaisilla Facebook-kirpputoreilla ja huomannut, että tavaroiden hakemisen ja maksun sopiminen on välillä hankalaa. Kun tavaran lahjoittaa, siitä pääsee helposti eroon ja joku toinen saa tarvitsemansa.

Tavaran voi jättää vaikka terassille

Tavara vaihtaa usein omistajaa niin, että se jätetään esimerkiksi terassille noudettavaksi. Näin ei nyt korona-aikaankaan tarvitse edes kohdata kasvotusten. Joitakin roskalavaryhmiä on nyt suljettu, mutta Roskalava Lammi toimii. Ryhmän säännöissä painotetaan turvallista ja huolellista toimintaa.

Niemi uskoo, että ihmisissä on myös hyvää tahtoa.

– Paljon siellä annetaan esimerkiksi lastenvaatteita. Jos itse on saatu lahjoituksena, laitetaan eteenpäin kiertoon, hän sanoo.

Tavara vaihtaa omistajaa päivittäin ja osittain ryhmän aktiivisuuden Taru Niemi epäilee johtuvan vallitsevasta tilanteesta. Kun ihmiset ovat etätöissä ja paljon kotona, on aikaa läpikäydä vaatteita ja tavaroita. Itse Niemi ei ole etätöissä, ja töitä on ollut sen verran paljon, että vielä hän ei ole ehtinyt omia tavaroitaan tutkia lahjoittamismielessä.

Kiva, että ilahduttaa muitakin

Ryhmän ylläpitäjänä Taru Niemi käy keskusteluja läpi päivittäin.

– Se menee tässä aika helposti kaiken muun ohella, kun minulla on vähän puhelin kasvanut käteen kiinni, Taru Niemi naurahtaa.

– Mitään ongelmiakaan ei ole toistaiseksi tullut vastaan, mihin olisi tarvinnut puuttua.

Ryhmään pääsee jäseneksi kuitattuaan ryhmän säännöt luetuiksi. Jos tätä ei ole tehnyt, ylläpitäjät tarkastelevat hakemusta tarkemmin. Niemi on perustanut myös toisen, paikallisen Facebook-ryhmän, Lammin puskaradion, missä keskustellaan ja jaetaan tietoa paikallisista asioista. Lammin puskaradiossa jäseniä on yli 900.

– On hyvä mieli, että on tehnyt jotain, joka ilahduttaa muitakin.

Toistaiseksi näiden kahden ryhmän ylläpito kuitenkin riittää.

Vaikka roskalavaryhmän nimi on Roskalava Lammi, se toimii myös muualla lähiseudulla, kuten Tuuloksessa ja Hauholla. Lahdestakin on tullut ilmoituksia, tosin niissä on useimmiten ilmoitettu, että tavara kulkeutuu esimerkiksi viikonloppuisin Lammille.

 

 

 

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski