Pitäjät Lammi

Rupisammakon seikkailut

Rupisammakko. Kuva: Jaunathan Gagnon / Unsplash

Rupisammakko oli kovin yksinäinen. Se oli tosiaan ällön näköinen omasta mielestäänkin. Rupisammakko loikkasi lammen rannalle ja katsoi itseään peilityneestä lammen pinnasta ja totesi, että nyt minä lähden tästä paikasta loikkimaan kauneushoitolaan. Vatsakin pullotti, jotta hohhoijaa. Sinne vaan on niin pitkä matka loikkia.

Kilometrin loikittuaan rupisammakko päätti jo luovuttaa, mutta kas ketunpoikanen huomasi rupisammakon ja ajatteli, että tuossapa onkin oiva aamupala. Kettu nykäisi varovasti koivellaan rupisammakkoa ja sanoi, nyt minä syön sinut suihini ! Rupisammakko ei ollut koskaan ollut niin peloissaan kuin sinä hetkenä. Hädissään rupisammakko sanoi ketulle:

– Senkus syöt minut, mutta muista, että tulet minut syötyäsi yhtä rupiseksi kuin minä olen. Siitä vaan, syö pois. Minä en enää muutenkaan jaksa loikkia, olen aivan poikki koivistani.

Ketunpoikanen mietti hetken jos toisenkin. Syönkö vai enkö syö. Päätti kuitenkin jättää syömättä, ja tarjoutui kantamaan rupisammakon selässään kauneushoitolaan. No, rupisammakkohan oli ylen kiitollinen ketunpojan palvelusta ja pyysi ketunpoikaa odottamaan läheisessä metsikössä. Rupisammakko loikki kauneushoitolan ovesta sisään ja loikkasi vastaanottotiskille. Nainen vastaanottotiskillä rupesi kirkumaan ja huutamaan apua. Kauneuskirurgi tuli heti hätiin ja kysyi, että mikä nyt on hätänä, kun täältä kuuluu kauheaa parkumista. Vastaanottovirkailija osoitti sormi pystyssä rupisammakkoa ja sanoi hyi.

– No otetaanpa aivan rauhallisesti ja kysytään asiakkaalta, mikä hätänä, kun lammeltaan asti on tänne loikkinut. Jassoo, mikähän se mahtaa olla tämän herran nimi, kirurgi kysyi?

– No sanokaa vaikka Rupariksi, sillä nimellä kaikki kotilammella minua haukkuvat!

– No kätelläänpä nyt sitten tuttavuuden merkiksi, minä olen Sulo ja tämän viehkeän virkailijan nimi on Ellinoora, jotta päivää vaan! No mitähän sitä on Ruparilla ongelmaa, kuin noin kiireen vilkkaa tänne asti loikit, kirurgi kysyi.

Rupari sanoi:

– Kai te hyvät ihmiset näette, kuinka ruma olen ja vatsanikin on kuin jalkapallo! Enhän minä jaksa kohta loikkiakaan.

– No sattuipa hyvä tuuri, seuraava asiakas juuri perui tulonsa, jospa otettaisiin siitä vatsasta röntgenkuva, mitä Rupari tuumaat?

Hetkisen mietittyään Rupari suostui.

– Mutta minun kaverini odottaa minua tuolla metsänreunassa, voisikohan hän tulla tänne sisään odottelemaan siksi aikaa?

– Totta kai, huhuilehan sinä Ellinoora Ruparin kaveri sisään, mikä hänen nimensä nyt olikaan?

– Kettu vaan, Rupari vastasi.

– No annapa ketulle kettukarkkia ja pipareita, mehän käymme sillä aikaa kuvauksessa.

Rupari loikki Sulon perässä röntgenhuoneeseen, ja yhdellä pitkällä loikalla kuvauspöydälle. Ylhäältä alhaalta ja sivuilta otettiin kuvia ja yhtään ei sattunut.

– Loikipas odotushuoneeseen, niin minä katson sillä aikaa nämä kuvat.

Odotushuoneessa kettukin istuskeli, vatsa täynnä kettukarkkeja ja pipareita.

– No miltäs tuntui, kettu kysäisi?

– Ei paljon miltään, Rupari vastasi.

Samassa lääkäri astui vakavan oloisena huoneeseen ja kysyi:

– Oletkos syönyt kiviä lammella, niitä on vatsassa iso kasa?

– No joo, ne olivat niin värikkäitä, minä luulin niitä hedelmäkarkeiksi, joten minä popsin niitä, vaikka eivät ne hyviä olleetkaan, Rupari sanoi.

– Mitäs jos ne nyt poistettaisiin, vatsakin tulisi hoikaksi, kuka tietää jos vaikka tyttösammakot rupeisivat kilvan perässäsi juoksemaan, lääkäri hekotteli.

Hetkisen mietittyään Rupari päätti: näin tehdään!

– Minä annan tästä oksennuslääkettä, niin kivet tulevat aivan itsestään pois, eikä satu yhtään lääkäri sanoi.

Mutta sillä aikaa kettu oli uteliaisuuttaan käynyt katsomassa röntgenkuvat, ja oli huomannut että vatsa oli täynnä mitä hienoimpia timantteja! Viekas lääkäri oli myös huomannut ne ja aikoi varastaa timantit. Lääkärin annettua Ruparille karkinmakuista oksennuslääkettä, kettu hyppäsikin ovesta ja nappasi Ruparin varovasti suuhunsa ja loikkasi avoimesta ikkunasta ulos. Lääkäri hyppi tasajalkaa ja pui nyrkkiään ikkunasta. Mutta kettu oli jo kaukana, Rupari hellästi suussaan. Ruparin luolaansa vietyään, varovasti sammalvuoteelle laskien, täytyi vaan odottaa. No sieltähän timantit pikkuhiljaa tupsahtelivat päivänvaloon!

Seuraavana päivänä kettu ja Rupari kävivät myymässä osan timanteista, ostaa täräyttivät katumaasturin, oikean hulppean auton. Joutuivat tietysti palkkaamaan kuljettajan, eihän kummallakaan ollut ajo-korttia. Ja eihän Rupari olisi ylettynyt ajamaan!

Kesäisin he porukalla kiertelivät pitkin Suomea ja tarjoilivat kavereilleen herkkuja. Rupari kavereilleen kärpäsiä, kettu puolestaan kavereilleen kettukarkkeja! Talven tullen Rupari palasi kotilammelleen horrokseen, kettu kotiluolaansa ja autokuskille kaverukset ostivat Lapista kelomökin. Keväällä he aikovat käydä Norjassa koko porukka!

Tämän satuilun kirjoitti:
Jukka Papinkivi

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP