Pitäjät Lammi

Tornien taisto lauantaina

Ormajärven lintutornilla bongataan lauantaina kilpaa lintuja.

Ormajärven lintutorni on mukana Tornien taistossa tänäkin vuonna. BirdLife Suomen valtakunnallinen lintuhavainnointipäivä Tornien taisto järjestetään jo 26. kerran lauantaina 4.5., ja tapahtumaan on ilmoittautunut tähän mennessä yli 300 lintutornia eri puolilta Suomea. Vanajavesikeskus ja Keski-Hämeen ympäristöyhdistys järjestävät tapahtuman myös Lammilla, Ormajärven lintutornissa.

Jokakeväisessä tapahtumassa lintuharrastajat pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (kello 5–13).

Lammin jätevedenpuhdistamon laskeutusaltaan ja Ormajärven väliselle kannakselle viime vuonna rakennetussa lintutornissa on lintubongauksen lisäksi myös maksutonta lintuopastusta yleisölle kello 10–13. Kaikki mukaan lintuja bongaamaan!

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi, Säästö-Karit
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski