Pitäjät Lammi

Tuhannen taalan paikka

Sari Rautio. Kuva: Merja Hirvisaari

”Evon tiedekansallispuisto voisi olla uuden alku koko seutukunnalle.”

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on hyvin innostunut Evolle suunnitellusta kansallispuistohankkeesta. Vierailu Lammin biologiselle asemalle ja keskustelu hankkeen puuhamiesten kanssa avasivat Raution mukaan niin paljon uusia visioita, että hän jo haluaisi tarttua toimeen.

-Yksi kansallispuisto on hallituksen ohjelmassa ja tämän syksyn aikana päätöksen pitäisi tulla, Rautio sanoo.

-Maailmassa ei ole vielä yhtään tiedekansallispuistoa, ja kun muistetaan, että Evolla on metsätietoa kerätty jo yli sadan vuoden ajan, on meillä olemassa sellainen tieteellisen tutkimuksen aineistopankki, että sitä todellakin kannattaa hyödyntää myös aivan uusilla tavoilla, Rautio sanoo.

-Kiersimme perjantaina biologisen aseman oman tiedepolun, ja sekin avasi ymmärrystä siitä, että meillä on jo nyt paljon sellaista osaamista ja tarjontaa, jotka voisivat yhdessä tiedekansallispuiston kanssa rakentua todella laadukkaaksi koulutuskokonaisuudeksi sekä ilmastoasioissa että metsätaloudessa, Rautio kertoo.

-Meitä tuli sielläkin vastaan opiskelijoita eri maista. Kun mietitään sitä, miten Evon tiedekansallispuisto voisi olla muokkaamassa Lammin lukiollekin aivan uusia mahdollisuuksia kehittymiseen ja jopa kasvamiseen, näen tässä jopa väylän kokonaan uudelle alulle koko seutukunnalla, Rautio visioi.

Kaaviokuva: HAMK

Kestävän kehityksen opintopolku voisi Lammilla toteutua metsän ympärille, jos Evon tiedekansallispuisto toteutuisi.

-Tiedekansalllispuistohanke tukisi myös vahvasti kaupungin jo hyväksyttyä strategiaa kestävän kehityksen opintopolun tukemisesta, Rautio toteaa.

-Jos kaikki se osaaminen yhdistetään, mitä meillä eri tahoilla jo on metsästä, voisi vahva osaaminen kestävästä elämäntavasta toteutua täällä varhaiskasvatuksen metsäeskarista toisen asteen ja korkeakouluopintojen kautta työelämään asti, Rautio pohtii.

Sen lisäksi, että Evon tiedekansallispuisto tarjoaisi uusia yhteistyön mahdollisuuksia myös kaupungin sisällä ja toisi vähintäänkin Kaurialan lukiolaisia ekskursiolle Lammille, Rautio näkee mielessään jo metsätietoa hakevia kansainvälisiä opiskelijoita myös Lammin lukiossa.

-Uusi lukiolaki mahdollistaa senkin, että yliopisto-opintoja voi suorittaa jo lukion aikana. Biologisen aseman, Lammin lukion ja HAMKin tiivistyvä yhteistyö, vaikka kurssivalinnoissa, voisi aivan aidosti kiinnostaa laajalti opiskelijoita muuallakin, Rautio sanoo ja muistuttaa siitäkin, että Evon kasvavat kävijämäärät avaisivat uusia mahdollisuuksia myös alueen muulle matkailu-, majoitus- ja palvelutarjonnalle, lähikauppoja myöten.

Evo. Kuva: John Loehr, Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema.

-Mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä enemmän siinä on sellaisia mahdollisuuksia, jotka yhdistävät eri tahoja ja avaavat uusia yhteistyön mahdollisuuksia. Kaupungin kannalta on oleellista toki sekin, että mikään sellainen ei saa olla vaarassa, mikä on alueelle tärkeää jo nyt, ja minulle on vahvasti vakuutettu, että esimerkiksi Evon metsäopistolle ja vaikkapa partiotoiminnalle tai ylipäätään yksittäisten ihmisten mahdollisuuksiin liikkua Evon alueella tämä ei aiheuttaisi haittaa, ennemminkin päinvastoin.

Kaupungin haasteellisen taloustilanteen Rautio näkee eri tason asiana. Hän uskoo hankkeen saavan myös laajan poliittisen tuen.

-Tämä on isompi asia kuin tämän hetken taloustilanne. Näen tämän niin tärkeänä investointina koko seutukunnan tulevaisuuteen, että siihen olisi suorastaan väärin olla tarttumatta, Rautio sanoo.

-Kun ajattelen sitä rahasummaa, mikä olisi esimerkiksi mennyt Evon alueen markkinointiin, jos olisimme pyrkineet niin laajaan valtakunnalliseen näkyvyyteen, mitä Evo, Lammi ja Hämeenlinna jo nyt ovat saaneet, pitelen melkein hatustani kiinni. Tämä aihe on koko Suomen kannalta niin kiinnostava, että voin vain olla kiitollinen, että saamme tässä olla mukana, sanoo Rautio.

-Joku asia on meiltä voinut mennä metsäänkin, mutta nyt kyllä uskon, että metsään meneminen olisi hyvä ratkaisu moneen akuuttiin ongelmaan kaupungin päätöksenteossakin, Rautio naurahtaa.


Tue paikallista! Haluatko jakaa jutun sellaisille, joille ei vielä tule Keski-Hämettä? Tästä linkistä Keski-Hämeen irtonumeron voi ostaa normaaliin irtonumerohintaan kahdella eurolla.

Ja täältä Keski-Hämeen voi tilata jokaviikkoiseksi iloksi!

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

Kommentoi

Jätä kommentti

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat