Pitäjät Hauho

Tuittulan Pekoni syntyi vastaamaan porsaspulaan

Tuittulan Pekoni on onnistunut saamaan osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaa. Juha Karkkulan (vasemmalla) seurassa on sikalamestari Olli Virtanen porsas sylisään. Hän on työskennellyt porsassikalassa alusta alkaen. Kuva: Jouni Lehtonen

Hauhon vuoden yrittäjänä on palkittu Tuittulan Pekoni Oy:n osakkaat. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Hauhon Yrittäjät luovuttivat palkinnon hallituksen puheenjohtaja Juha Karkkulalle Hauhon yrittäjäjuhlassa perjantai-iltana Ilorannassa.

Tuittulan Pekoni Oy on kuuden tilan yhteisomistuksessa oleva porsassikala. Yhteisyritys syntyi, kun seudulla sijainneet lihasikalat tarvitsivat laadukkaita porsaita kasvatukseen, mutta porsastuotantoa harjoittavat tilat olivat pieniä, ja porsaita jouduttiin haalimaan useammalta tilalta.

– Pahimmillaan meillekin tuli yhdessä erässä porsaita kasvatukseen 27 eri tilalta, hauholainen sikatilallinen Juha Karkkula kertoo.

Tuittulan Pekoni Oy:n porsassikala päätettiin rakentaa Karkkulan sikalan yhteyteen Hauhon Tuittulaan. Kaivinkone iski kauhan maahan maaliskuussa 2003,  ja lokakuussa syntyivät ensimmäiset porsaat. Osakastilat ovat Hauholla, Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Rengossa.

– Näin saamme omiin sikaloihimme hyvälaatuisia porsaita silloin kun niitä tarvitsemme, Hauhon Ilmoilassa lihasikoja kasvattava Lasse Eerola selittää.

Porsassikalassa olevat emakot keinosiemennetään ja porsimisen jälkeen porsaat kasvatetaan noin 25 kiloisiksi, kunnes ne siirretään lihasikaloihin. Yhden pahnueen koko on noin 13 porsasta.

Nykyisin porsaista hieman yli puolet menee osakkaiden sikaloihin ja loput välitykseen HKScanin muille sopimustiloille. Kaikki Tuittulasta lähteneet siat päätyvät aikanaan HKScanin Forssan teurastamolle ja sitä kautta HK:n tuotemerkillä kuluttajille.

Tuittulan Pekoni työllistää kuusi henkilöä. Lisäksi esimerkiksi sikalan lämmitys hakelämmöllä työllistää metsä- ja hakealan yrittäjiä. Kaikki työntekijät, yhtä Tuuloksessa asuvaa lukuun ottamatta, asuvat Hauholla. Osakkaat eivät työskentele porsassikalassa vaan huolehtivat omista lihasikaloistaan.

Lasse Eerola ja Juha Karkkula pitävät yhtenä menestystekijänä osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaansa. Esimerkiksi sikalamestarina toimiva Olli Virtanen on ollut alusta alkaen mukana toiminnassa.

– Onneksi olemme saaneet hyviä työntekijöitä, jotka ovat viihtyneet täällä pitkään, Juha Karkkula kiittelee.

Sianlihan kulutus ja tuotanto ovat laskeneet viime vuosina. Sikataloutta harjoitettiin Suomessa vuonna 2018 noin tuhannella tilalla. Tilojen määrä on laskenut noin seitsemän prosenttia vuodessa. Syynä on heikko kannattavuus.

Myös Tuittulan Pekoni on osakkaiden kertoman mukaan maksanut vuosien varrella kovia oppirahoja, mutta Lasse Eerola ja Juha Karkkula ovat tyytyväisiä siihen, että osakkaat ovat edelleen hyvissä väleissä keskenään. Juha Karkkulan poika Janne on lähtenyt mukaan uutena osakkaana. Ja se ilahduttaa, että yrityksessä on saatu talouden kurssi käännettyä ja nenä niin sanotusti pinnalle.

Tuittulan Pekoni Oy:

• Perustettu: 2001
• Osakkaat: Juha Karkkula, Janne Karkkula, Lasse Eerola, Mattias Anomaa, Petri Eskola, Reijo Sipilä ja Timo Valaja
• Työntekijöitä: 6
• Liikevaihto: 1,7 M€
• Toimiala: Porsaiden kasvatus
• Muuta: Hauhon vuoden yrittäjä 2019

Lähde: Hämeen Yrittäjät

 

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski

MurmisP