Pitäjät Hämeenkoski

Vanhuuden tuomat ilot

Kuvituskuva:; Colourbox

Vanhuudesta puhuttaessa nousevat herkästi esille kielteiset asiat. Otsikkokin kuuluisi kai laittaa muotoon Vanhuuden tuomat kirot? Tämä on kuitenkin vanhuuden puolustus ja iloisen vanhuuden pikakurssi.

En käytä sanaa ”ikääntynyt” enkä vierasperäistä ”senioria”. Olen 72-vuotias vanhus, ja vuosi vuodelta tunnen itseni yhä viisaammaksi tyhmässä nykyajassa. Esimerkiksi, vanhuuden viisautta on huonoihin aikoihin varautuminen, ja sitä osaamista on vanhuksilla ollut tuhansien vuosien ajan. Siksi vanhoja on arvostettu aina. Suomessa olisi juuri nyt sille viisaudelle tarvetta.

Seuraava luettelo tarjoaa käskyjä ja kieltoja kuin pyssyn piipusta.

1. Tärkein ensin. Hyvät asiat ovat olemassa, vain jos ne huomaa.

On kipuja, on huonokuntoisuutta, on kärsimystä. Kyllä, kyllä, mutta niihin keskittyminen on kuin katsoisi hyttystä suurennuslasilla: se on hirmuinen!

Kannattaa opetella tarkkailemaan hyviä asioita, jotta huomaa niiden olevan olemassa. Esimerkiksi, vasemman silmäni tarkan näön alue katosi. Hyvä asia on tietysti oikea silmä, jolla näen lukea ja kirjoittaa. Sama asenne soveltuu kaikkeen. Ei pidä keskittyä vikoihin vaan kykyihin, joita on jäljellä.

2. Vanhana on vapautta.

Lapset ovat kivoja, kun ne ovat lapsenlapsia, jotka tulevat käymään. Rehellisesti sanottuna nuorena aikuisena oli elämä vaativaa. Ei jäänyt aikaa itselle, mutta nyt sitä on. Vuonna 1965 lukion äidinkielenopettajani kehui Thomas Mannin kirjaa Buddenbrookit. Ostin sen juuri Putulan kyläkirjastosta, ja luen sivua 413. Hyvä kirja!!

Velvoitteet ovat vähissä. Jokaisena aamuna ei tarvitse lähteä töihin. Ehtii lukea lehden ja istua kahvipöydässä. Jotkut vanhukset katselevat hyvällä omallatunnolla mustavalkoisia Suomi-filmejä keskellä päivää.

3. Saa sanoa mielipiteitään.

Ei tarvitse tarkasti pohtia, mitä sanomisista tykätään. Jos toiset eivät ymmärrä, se johtuu heidän kokemattomuudestaan vaan.

4. Saa näyttää hmm kulahtaneelta. vanhalta.

Juuri informoitiin nuorista naisista, joilla on hirveitä paineita ulkonäön vuoksi. He kapinoivat hienoa pukeutumista vastaan repimällä uusista housuista polvenkohdat rikki. Vanhuksen villatakin kyynärpäät ovat kuluneet ihan vaan käytössä.

5. Ei ole pakko olla kiinnostunut joutavuuksista.

Vanhukset on vapautettu television kahleista. Kaikilta kanavilta tulee samaa viihdemössöä, niin että vanhus saa rauhassa keskittyä vaikkapa Keski-Hämeen lukemiseen.

6. Saa olla osallistumatta, jos ei halua.

Yksinäisyys on monen vanhuksen ongelma. Mutta toiset viihtyvät oikein hyvin omissa oloissaan. Isoäitini nimitti pientä yksiötään paratiisiksi, eikä halunnut lähteä minnekään. Aikaisemmassa kodissa oli kaivovesi ja ulkovessa.

7. Osaa arvostaa elintasoa ja sen tuomaa hyvinvointia.

Vanhukset ovat eläneet Suomessa 1940-1950-luvulla. Syntyy mahdoton litania, jos luettelen kaikki ne asiat, joita silloin ei ollut, esimerkiksi appelsiinit, autot ja puhelin.

Ihmiset olivat laihoja, mutta ei terveysdieetin ansiosta, vaan koska he liikkuivat ja ruokaa oli niukasti.

8. Osaa antaa anteeksi ja tehdä rauhan.

Viisas vanhus ymmärtää, että elämää ei voi elää takaperin. Monien ikävien kokemusten ja muistojen aiheuttama kärsimys hoituu, kun antaa anteeksi.

9. Muistojen rikkaus, kuin elokuvia katsoisi.

Muisteleminen on kivaa! Kannattaa järjestää sille sopivia tilaisuuksia. Apuvälineiksi käyvät valokuvat ja muut dokumentit, ja avustajaksi sopivat ihmiset, jotka ovat osallistuneet yhteiseen menneisyyteen. 72-vuotiaan vaimoni kanssa harva se ilta juttelemme opiskeluajoista 50 vuotta sitten. Tapahtumat palautuvat elävinä mielikuvina, ja sitä ollaan taas nuoria.

10. Lopuksi jyrkkä käsky: Vanhus älköön valittako vaivojaan!

Varma konsti kanssaihmisten karkottamiseksi on valitella sairauksiaan ja hölöttää hoidoista ja lääkkeistä. Kukaan (normaali) ihminen ei ole niistä kiinnostunut!

Jyrki Joensuu
Kirjoittaja on yleislääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäri.

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat

Irtonumerot

Keski-Hämeen irtonumeroita myyvät:
Hauholla: S-market Hauho
Lammilla: Keski-Hämeen toimisto, K-Market Mallas, R-kioski, S-market Lammi
Tuuloksessa: S-market Tuulos
Hämeenkoskella: Sale Hämeenkoski