Pitäjät Hämeenkoski Hauho Lammi Tuulos

Vekkuli valas hurmasi

Vekkuli valas voitti lumiveistokilpailun.

Maaliskuinen lumiveistoskilpailu Keski-Hämeessä innosti perheet osallistumaan ja asukkaat myös äänestämään ansiokkaita lumiveistoksia varsin aktiivisesti. Kaikkiaan kymmenen veistosta oli tarjolla lukijoidemme suosikiksi, ääniä annettiin yhteensä melkein kaksisataa, ja jokainen kisaajista sai enemmän kuin yhden äänen, joten jokainen veistos löysi omat ihailijansa.

Voittajakolmikko oli kuitenkin selkeä. Ykköseksi tullut Vekkuli valas sai 13 ääntä enemmän kuin kakkoseksi tullut, Lammin Evonkävijöiden rakentama, värikäs lumilinna, ja se sai vain yhden äänen enemmän kuin kolmanneksi tullut hauholaisen Rauni Saarisen hauska näkemys kesää ja maitokuskia odottelevasta jääkaunottaresta. Kisa oli lopulta siis varsin tiukka.

Kolmen kärki keräsi peräti 65 prosenttia kisassa annetuista äänistä, joten tasaisuus jatkui myös muista sijoituksista kisatessa. Koska kaikki kilpailuun osallistuneet veistokset olivat niin hienoja, emme aseta niitä kolmen kärkeä lukuun ottamatta arvojärjestykseen, vaan kiitämme lämpimästi kaikkia mukana olleita.

Tämä koitos täytyy ehdottomasti toteuttaa ensi vuonna uudelleen. Toivottavasti silloin pääsemme myös paikan päälle ihailemaan veistoksia!

Tämän vuoden lumiveistoskisassa voittajaksi asti uiskennelleen Vekkulin valaan veistivät lammilaiset Katja Niemi ja Onni Saarenpää. He saavat palkinnoksi Vink-seurapelin. Lämpimät onnittelut voittajille!

Mainoksia

Sosiaalisessa mediassa

TV-ohjelmat